Seksikolumni: Mies, tämä on huonoin mahdollinen aika harrastaa seksiä – melkein pahempi virhe kuin 69

seksikolumni (3)
Jakamisen ilosta -seksikolumnissa käsitellään tärkeitä asioita.MTV
Julkaistu 22.04.2016 20:23
Toimittajan kuva

Neiti Hekuma

Miehet rakastavat aamuseksiä, naiset eivät.

Miesten ja naisten mieltymykset seksin suhteen vaihtelevat usein. Hiljattain MTV Lifestyle kertoikin asiantuntijoiden paljastamista asioista, joihin miehet usein sortuvat, mutta jotka eivät saa naista kostumaan sitten millään. Lisäisin listaan yhden asian (kuusysin lisäksi): aamuseksin. Ja nyt ei puhuta mistään aamupäivän pikaisista, vaan siitä seksistä, johon pitäisi ryhtyä heti silmien avaamisen jälkeen, puoliunessa ja kaikin puolin nuutuneena – jo ennen aamukahvia.

Tiedän, tiedän, tiedän, että se on miehille kuin nannaa taivaalta. Mikä olisikaan parempi hetki harrastaa seksiä kuin tökätä aamuerektiossa seisova penis lähimpään reikään? Ymmärrän täysin.

Mutta.

Hirveän usein on tilanteita, joissa aamuseksi ei vain kuulosta yhtään sen houkuttelevammalta kuin hyppy kuraveteen. Olen oikeasti karannut ihan potentiaalisten seksikumppaneiden luota kahdeksalta aamulla vain välttyäkseni aamuseksiltä. 

Miksi? Noh... Lista syistä on aika pitkä. Ensinnäkin aamulla taatusti pissattaa. Se, onko mukavaa harrastaa seksiä, kun paine alapäässä on kaikkea muuta kuin himoa, on tietysti jokaisen itsensä päätettävissä, mutta ei se ainakaan saa antautumaan hetkeen sen ansaitsemalla tavalla.

Toisekseen, aamuhenkäys. Tarvitseeko enempää sanoa? Ei yksikään nainen halua hengittää hiilidioksidejasi aamulla eikä yksikään nainen halua hengittää silloin sinuun päin. Lähetyssaarnaaja on siis ainakin ihan täysin poissuljettu juttu.

Kolmanneksi aamulla voi kiusata väsymys. Ei oikeasti vain jaksa tehdä mitään temppuja. Älä ainakaan vaadi kipuamaan päällesi tai antamaan suuseksiä. 

Neljänneksi ärsyttää (oma, erityinen vihamieheni) päivänvalo. Etenkin vähän vieraampien miesten kanssa olisi kiva vain karata kotiin, ja jättää mies muistelemaan sitä naista, jonka tämä näki kaljalasien läpi täydessä tällingissä, pimeässä baarissa.

Mielestäni ainoa asento, jossa aamulla voi harrastaa seksiä, on vanha kunnon lusikka. Ei tarvitse tehdä mitään akrobaattisia temppuja, ei tarvitse hitto vie edes kääntyä. Ei tarvitse hönkiä toista päin. Eikä tarvitse näyttää tyynyissä ryvettynyttä naamaansa.

Pissahätää lusikkakaan ei kuitenkaan kadota.

Älkääkä vain luottako minun sanaani. Parisuhteista itselläni on vain haalea muisto, joten olen joutunut turvautumaan sitoutuneempien ystävieni mielipiteeseen, ja se on kuulkaa ihan sama sielläkin. Edes parisuhteessa, jossa kumppanin hajuun on varmaan jo tottunut, ja jossa on ehkä luontevampaa sanoa, että hei, nyt pissattaa, ei aamuseksi kuulosta sen houkuttelevammalta.

Seksi on silti seksiä, ja jos aamuseksi on ainoa vaihtoehto, niin totta hitossa siihen suostun. Mutta jos on vaihtoehtoja, niin vanha kunnon iltapano vie aina voiton.

Aina.

Tuoreimmat aiheesta

Seksikolumni