Seksirikosepäily – naiset sairaalaan, olympiamitalisti kiinni

Valencian jalkapalloilija Rafa Mir on pidätetty epäiltynä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Espanjan poliisi kertoi tiistaina pidättäneensä Mirin. Mirin edustama seura Valencia tiedotti olevansa tietoinen pidätyksestä ja ilmaisi tekevänsä yhteistyötä oikeusjärjestelmän kanssa.

Cadena Serin mukaan toinenkin henkilö on pidätetty epäillystä osallisuudesta tekoon.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n tietojen mukaan Mir ei olisi osallistunut tiistaina Valencian harjoituksiin.

Mirin kotona

Espanjalaisen uutistoimisto EFE:n mukaan 25-vuotias nainen ilmoitti maanantaina poliisille väitetystä rikoksesta, joka tapahtui Mirin, 27, kotona. Marca raportoi useiden lähteiden pohjalta ajankohdaksi sunnuntain vastaisen yön, jolloin Mir olisi järjestänyt kotonaan yksityiset juhlat.

Naisen mukaan Mir ja toinen mies suorittivat talossa seksuaalista väkivaltaa häntä ja hänen 21-vuotiasta ystäväänsä kohtaan. 

Naiset menivät EFE:n mukaan tapauksen jälkeen sairaalaan.

Mir siirtyi kesällä Sevillasta Valenciaan lainalle. Valenciaa jo nuorempana edustanut Mir on pelannut joukkueen kaikissa neljässä Espanjan pääsarjan ottelussa tällä kaudella.

Espanjalainen Mir oli saavuttamassa jalkapallon olympiahopeaa Tokiossa 2021. Hyökkääjäpelaaja voitti Eurooppa-liigan Sevillan riveissä kaudella 2022–23.

Lue myös:

    Uusimmat