Seksologi vaatii liukuvoiteet lakisääteisiksi

Tarja Sandberg. (Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva)
Tarja Sandberg. (Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva)
Julkaistu 13.07.2009 05:30(Päivitetty 10.08.2010 10:22)

Pariskuntien seksielämä voi parantua huomattavasti, jos he eivät arastele hakea apua ongelmiinsa esimerkiksi erektiolääkkeistä tai liukuvoiteista. Yksinäiselle iloa voivat tuottaa seksivälineet, joista on mahdollista saada myös korvauksia, julkisuudesta tuttu kliininen seksologi Tarja Sandberg muistuttaa.

Studio55:n toimitukseen otti yhteyttä noin 60-vuotias Jorma, joka kertoi seksiin liittyvästä ongelmastaan. Jorma sanoi kärsivänsä siitä, että seksi pyörii hänen mielessään koko ajan, mutta makuukammarissa homma ei toimi vaimon kanssa. Jorman on vaikea puhua ongelmastaan vaimonsa tai ystäviensä kanssa. Ajatus siitä, että hän on yksin ongelmansa kanssa, pelottaa Jormaa.

Kliininen seksologi Tarja Sandberg vakuuttaa, ettei Jorma ole ainoa ikäihminen, joka painii seksiin liittyvien ongelmien kanssa.

− Ongelma on suht yleinen. Miehillä halut tuntuvat säilyvän ikääntyessäkin.

− Naisilla taas hormonaaliset muutokset saattavat viedä haluja, joten joskus miesten ja naisten tarpeet eivät kohtaa, Sandberg muistuttaa.

Hänen mukaansa Jorman ongelmiin on käteviä ratkaisuja. Erektiohäiriöihin on saatavilla useita lääkkeitä, eikä ammatti-ihmistä jolle jutella, ole vaikea löytää.

− 60-vuotiailla alkaa olla jo enemmän ja vähemmän erektiohäiriötä. Se on kuitenkin helposti hoidettavissa oleva ongelma, koska siihen löytyy lääkkeitä.

− Naisilla seksuaalinen halu voi olla vähentynyt, kun esimerkiksi limakalvot ovat kuivuneet. Tämäkin on ongelma, jonka saa helposti korjattua liukuvoiteilla. Niiden pitäisikin olla lakisääteisiä! Sandberg vaatii.

Hän suosittelee erittäin lämpimästi liukuvoiteita pariskunnille, joilla on vaikeuksia onnistua yhdynnässä.

− Iän myötä limakalvot kuivuvat. Se on luonnonlaki. Kun ihminen vanhenee, ihminen vanhenee. Ei se sen kummallisempaa ole. Liukuvoiteita pitää käyttää rohkeasti, niissäkään ei ole mitään ihmeellistä.

Jorman oloa hankaloittaa se, että seksi pyörii mielessä koko ajan. Sandbergillä on tähänkin asiaan ratkaisu valmiina.

− Jos seksi pyörii niin paljon mielessä, että se alkaa häiritä päivittäistä elämää, voi olla ihan hyvä käydä juttelemassa seksuaaliterapeutin kanssa. Hänen kanssaan voi selvittää, mistä jatkuva seksin ajattelu johtuu. Asian taustalla voi olla moni seikka: surematon suru tai vaikkapa pelko, Sandberg valaisee.

Älä unohda sooloseksiä

Lehtikuva/Suvi Laine

Lehtikuva/Suvi Laine

Sandbergin mukaan liki jokaisesta Suomen kunnasta Hangosta Utsjoelle löytyy seksuaaliterapeutteja. Jos ammatti-ihmistä ei löydä omasta kotikunnastaan, toimii sellainen naapurikunnassa.

− Seksologisen seuran nettisivuilta löytyy lista kunnista ja neuvojista. Seksologisessa seurassa on töissä koulutettuja ihmisiä.

Tyydyttämättömien seksihalujen kanssa elävän ei välttämättä kannata mennä merta edemmäs kalaan. Sandberg muistuttaa masturboinnin helppoudesta − ja tärkeydestä.

− Sooloseksi on hyvä tapa purkaa seksuaalista viettiä.

Jos itsetyydytys ei kuitenkaan riitä, ei asiaa ole syytä jäädä yksin murehtimaan. Yksinäisen ihmisen kannattaa lähteä liikkeelle − esimerkiksi lavatansseihin. Sandbergillä on oiva neuvo niille, joita ujostuttaa jutella uusille ihmisille.

− Ujo ihminen voi sanoa vaikkapa tanssipartnerilleen, että olen vähän ujo, mutta minuun kannattaa kyllä tutustua. Se on erittäin toimiva keino, Sandberg lupaa.

Erotiikkaliikkeet ovat myöskin aarreaitta ihmisille, jotka kaipaavat uutta virtaa seksielämäänsä. Sandberg kannustaa kaikkia menemään rohkeasti tutustumaan kauppojen tarjontaan.

− Erotiikkaliikkeistä löytyy kivoja juttuja ikääntyvillekin ihmisille, seksologi painottaa.

Hae korvausta seksivälineistä

Tarja Sandberg kertoo, että yhteiskunta tukee seksivälineiden hankkimista. Kun ikää karttuu, saattaa sairauksiakin ilmaantua. Seksin apuvälineistä voi saada korvauksen.

− Sitä voi hakea esimerkiksi vakuutusyhtiöstä tai Kelalta. Apuvälineiden tarpeellisuudesta voi pyytää lausunnon seksuaaliterapeutilta, Sandberg valaisee.

Hän ei tiedä yhtäkään tapausta, jossa korvausta ei olisi myönnetty.

Vaikka ikääntyvät ihmiset saattavat törmätä ongelmiin seksielämässä, on Sandbergillä yleisesti ottaen positiivinen kuva siitä, miten suomalaisseniorit pärjäävät petipuuhissa.

− Minulla on hyvin positiivinen kuva ikäihmisten seksuaalisuudesta.

− Muutos on käynyt läpi ikäihmisten joukossa. Seksuaalisuus on tullut avoimemmaksi ja ongelmista ja tarpeista uskalletaan puhua. Vanhemmilla ihmisillä nuoruuden estot ja aikuusuuden kiireet ovat karisseet pois. Ikäihmisten ei myöskään tarvitse kilpailla enää kenenkään kanssa, Sandberg hehkuttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Studio55