Näyttelijä Kevin Spacey saapui lontoolaiseen oikeuteen hymyillen.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Kevin Spacey, 62, on saapunut lontoolaiseen oikeuteen poliisien saattelemana. Kolme miestä on nostanut yhteensä neljä syytettä Spaceyta vastaan seksuaalisesta ahdistelusta. Epäillyt teot ovat tapahtuneet vuosina 2005–2013 Lontoossa ja Gloucestershiressa. Tämän lisäksi Spaceyta syytetään myös sukupuoliyhteyteen pakottamisesta.
Spacey saateltiin oikeuteen hopeisesta Mercedeksestä lakimiestensä ympäröimänä. Liikkuessaan läpi valtavan valokuvaajajoukon Spacey hymyili leveästi. Daily Mailin mukaan näyttelijä ei kommentoinut lainkaan tapausta oikeustalon ulkopuolella.
Syytöksiä esittäneet miehet ovat tällä hetkellä 30-40 -vuotiaita. Heidän syytöstensä mukaan ahdistelut ja hyväksikäytöt tapahtuivat kun Spacey toimi lontoolaisen Old Vic -teatterin taiteellisena johtajana.
BBC:n mukaan näyttelijä on kertonut saapuvansa oikeudenkäyntiin vapaaehtoisesti vastaamaan häntä koskeviin syytöksiin. Viime toukokuussa Spacey oli kertonut Good Morning America -ohjelman haastattelussa olevansa varma, että pystyy todistamaan syyttömyytensä.
Näyttelijää on syytetty ahdistelusta myös aiemmin. Hänet haastettiin Yhdysvalloissa oikeuteen, mutta syytteet kaatuivat vuonna 2019, kun näyttelijää syyttänyt mies kieltäytyi puhumasta. Spaceyta kohtaan on esitetty myös muita ahdisteluväitteitä.
Kevin Spacey on voittanut urallaan kaksi Oscar-palkintoa: parhaasta sivuosasta elokuvassa Epäillyt ja parhaasta miespääosasta elokuvasta American Beauty. Lisäksi hän on näytellyt suositussa House of Cards -sarjassa, josta hänet hyllytettiin ahdisteluskandaalin takia.