Selena Gomez perui konserttejaan – haluaa aikaa itselleen

Selena GomezGetty Images
Julkaistu 21.12.2013 12:05(Päivitetty 21.12.2013 12:05)

Selena Gomez on perunut kiertueensa koko Australian osuuden.

Pop-tähti ja näyttelijä Selena Gomez, 21, on perunut koko Australian kiertueensa, kertoo Hello Magazine. Syyksi hän sanoo tarvitsevansa aikaa itselleen.

– Fanini ovat todella tärkeitä minulle, enkä haluaisi pettää heitä. Mutta sekä minulle ja läheisilleni on tullut selväksi, että laitettuani monen vuoden ajan työn kaiken edelle, minun on nyt annettava aikaa itselleni, Gomez kertoo tiedotteessaan.

Gomez sai juuri päätökseen 55 konsertin USA:n ja Euroopan kiertueensa. Australiassa hänellä piti olla viisi konserttia helmikuusta alkaen.

Gomez on aikaisemmin puhunut haluavansa yrittää elää matalan profiilin elämää. Teinistä asti julkisuudessa ollut nainen seurusteli aikaisemmin pop-tähti Justin Bieberin kanssa.

– Meille oli äärimmäisen tärkeää tehdä suhteestamme mahdollisimman tavallinen siinä täysin epänormaalissa ympäristössä, Gomez on kertonut.

(MTV VIIHDE)

Tuoreimmat aiheesta

Selena Gomez