Selvisikö Markkanen säikähdyksellä? Käveli hallilta ulos omin jaloin

16.1.29744113
imago/Newspix/ All Over Press
Julkaistu 02.09.2017 23:04
Toimittajan kuva

Kasperi Kunnas

kasperi.kunnas@mtv.fi

@kaustoFI

Slovenia-tappion viimeisessä tilanteessa itseään loukannut Lauri Markkanen säästyi ainakin pahimmilta loukkaantumisilta.

Suomalaiset koripallofanit pettyivät ja pelästyivät samaan aikaan, kun Markkasen kolmen pisteen heittoyritys epäonnistui. Pallo lipsui käsissä, jalka karkasi viivan yli ja kaiken kukkuraksi Suomen pistelinko jäi tuskissaan maahan makaamaan.

24 pistettä ottelussa nakuttanut Markkanen jouduttiin kahden miehen voimin taluttamaan pukukoppiin, mikä oli huolettava näky.

Kaikkea toivoa ei kuitenkaan kannata heittää. Markkanen jäi koppiin pitämään jääpussia jalkaansa, eikä häntä lähdetty viemään jatkotutkimuksiin. Hän myös pystyi kävelemään pukukopista joukkueen bussiin omin jaloin.

Suomen seuraava ottelu on Puolaa vastaan jo sunnuntai-iltana. Susijengi harjoittelee sunnuntaiaamuna, jolloin viimeistään Markkasen tilanteesta saataneen lisätietoa.

16.1.29744113

5:52img

Tuoreimmat aiheesta

Koripallo