Selviytyjät Suomi -kauden ensimmäinen putoaja kertoo MTV Uutisille romahtaneensa nelinkontin ja alkaneensa huutoitkemään heimoneuvoston jälkeen.
Selviytyjät Suomi -ohjelman uusi kausi alkoi Nelosella sunnuntaina 30. elokuuta. Kyyneleitä vuodatettiin jo kauden ensimmäisessä heimoneuvostossa, kun näyttelijä Vivi Wahlström joutui kotimatkalle kauden ensimmäisenä putoajana.
Historia toisti Wahlströmin kohdalla itseään, sillä hän putosi kilpailusta ensimmäisenä myös viime vuonna esitetyllä Selviytyjät-kaudella.
Tällä kertaa Wahlström joutui kotimatkalle Kasperi Kauppisen ja Tommi Mannisen punoman juonen seurauksena. Samalla Kauppinen uskotteli Wahlströmille, ettei tällä ollut heimoneuvoston suhteen mitään hätää ja että hän oli Wahlströmin puolella.
Wahlström ei peitellyt tunteitaan pudotushetkellä. Hän antoi kanssakilpailijoilleen kipakkaa palautetta ennen kuin poistui paikalta.
– En edes tiedä, ketä teistä katsoa tällä hetkellä silmiin. Olen ihan todella, todella, todella todella, todella, todella pettynyt. Minulla ei ole sanoja. Tämä oli pahin painajaiseni. Tsemppiä kisaan vaan kaikille, hän sanoi heimoneuvoston päätteeksi kyynelsilmin.
– Tällä hetkellä ainoa, johon luotan, on Linnea (Vihonen). Kaikki muut, jotka minua ovat kusettaneet, haistakaa paska, hän puolestaan lausui putoamisensa jälkeen kameroille.


