"Senkin typerys!" Ällistyttävällä tavalla ihmistä matkineen sorsan roisit puheet paljastuivat arkistonauhalta

AOP Helttasorsa Biziura lobata
Helttasorsa - Biziura lobata.
Julkaistu 10.09.2021 20:26(Päivitetty 10.09.2021 20:29)
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Hollantilainen tutkija on saanut käsiinsä 80-luvulla tehtyjä ääninauhoja, joilla Australian lajistoon kuuluva helttasorsa (Biziura lobata) matkii ihmisen puhetta. Tapauksesta kertoo uutisoimisto Reuters.

Ihmisten kieleen makuun päässyt Ripperiksi (viiltäjä) ristitty lintu eli aikoinaan australialaisessa lintupuistossa. Luonnollisesti eläin oli ihmisten kasvattama.

Reutersin mukaan linnun repertuaariin kuului ”you bloody fool!” -lausahduksen toistaminen. Vapaasti suomennettua huudahduksella tarkoitetaan ”senkin typerys!”.

Ripper-sorsa osasi niin ikään matkia sulkeutuvan oven ja siihen liittyvän salvan naksahduksen aiheuttamaa ääntä.

Hollantilaisen Leidenin yliopiston tutkijan Carel Tenin mukaan nauhoituksissa häntä eivät niinkään kiehtoneet linnun roisit puheet, vaan se, että eläin kykeni ylipäätään matkimaan ihmisiä.

– Selvästi ihmiseltä opittua, vaikka lausunta onkin hieman outoa. Tämä saattaa olla australialaisen aksentin aikaansaannosta, tutkija sanailee.

Tutkija oli ensin pohtinut, olivatko äänitteet ylipäätään aitoja. Epäilys kuitenkin väistyä, kun niiden tekijäksi paljastui edelleen elävien kirjoissa oleva ornitologi Peter Fullagar, joka osallistui tuoreen tapausta koskevan tieteellisen julkaisun tekemiseen.

Äänitteet olivat lojuneet äänitearkistossa vuosikymmenet, ja tutkija Ten Cate törmäsi niihin tutkiessaan lintujen kykyä oppia ääniä.

Tutkija pitää helttasorsan taitoa hyvin poikkeavana, vaikka jotkin eläinlajit kykenevätkin jossain määrin matkimaan ihmisten puhetta. Tunnetuimpia lintumaailman sanaseppoja ovat tietenkin papukaijat.

Tuoreimmat aiheesta

Linnut