Christina Aguilera hurmaa luonnonkauniina meikittömissä kuvissa

0:52img
Julkaistu 27.03.2018 15:57
Toimittajan kuva

Joona Laukkanen

joona.laukkanen@mtv.fi

Laulajatähti Christina Aguilera esiintyy luonnonkauniissa otoksissa.

  • Katso Christina Aguileran meikittömät kuvat ylhäältä olevalta videolta

2000-luvun alun suurimpiin pop-tähtiin kuulunut Christina Aguilera kuvattiin Paper-lehden kantta varten sensuellina ja meikittömänä. Aguilera on vaihtanut tyyliään lukuisia kertoja ja tällä hetkellä hän tyytyy räväkkyyden sijasta minimalismiin.

– Olen esiintyjä luonnostani. Olen tällä hetkellä sellaisessa tilassa, musiikillisestikin, että tuntuu vapauttavalta riisua kaikki turha ja arvostaa itseään sellaisena kuin on, Aguilera kertoo E! Entertainment -julkaisulle.

LUE LISÄÄ: Mikä kaunotar! Christina Aguileran pelkistetty tyyli kerää kehuja

Laulaja toivoo uuden sukupolven tähtien uskaltavan olla oma itsensä. Varsinkin viimevuonna tähtiin noussut räppäri Cardi B on yksi, joka Aguileran mielestä näyttää esimerkkiä aitoudellaan.

– Hän saa ihmiset nauramaan vain olemalla oma itsensä ja se on aitoa, laulaja pohtii.

christina aguilera

Laulajakaunottaren mukaan naisartistien ulkonäköä kritisoidaan.

Aguilera kohtasi paljon kritiikkiä noustessaan musiikkimaailman huipulle. Tähti ei pidä siitä, että naisartisteja kritisoidaan heidän ulkonäkönsä takia.

– Joko emme ole tarpeeksi seksuaalisia tai täytä jotain tiettyä fantasiaa, mutta jos olemme yliseksuaalisia tai tunnemme itsemme voimaantuneeksi jollain tietyllä tavalla, meidät häpäistään sen takia, Aguilera sanoo.

Lähde: E! Entertainment 

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki