Kiinalaismies nousi kulttisuosioon – nyt hänet hylättiin tavastaan, joka voi hämmästyttää

"Setä Chen" on herättänyt kansainvälistä huomiota ketjupolttelemalla tupakkaa maratoneilla. Tuoreeltaan kiinalainen kuitenkin hylättiin.

"Setä Cheninä" tunnettu kiinalainen oli viimeksi juossut maratonin vuonna 2022, mutta mies palasi kilpailutauolta toissa sunnuntaina Xiamenin maratonilla. Chen paineli 42,195 kilometrin kilpailun tällä kertaa viisi minuuttia toissavuotista hitaammin, kolmessa tunnissa ja 33 minuutissa. Tuore noteeraus ei kuitenkaan tilastoihin jäänyt.

52-vuotias kulttijuoksija hylättiin siitä, mitä hän on aiemmin huoletta tehnyt. Tupakan tupruttelu kiellettiin nimittäin maantiejuoksuissa Kiinassa toissa vuonna: maan yleisurheiluliitto pyrkii edistämään terveellisiä tapoja.

Chen ketjutupakoi silti juostessaan entiseen malliin.

Xiamenin maratonin järjestelytoimikunta ei antanut armoa.

– Juoksijoiden sivistymätön käytös, kuten avoin ulostaminen, tupakointi tai kukkapenkkien tai viheralueiden tallominen, joka vaikuttaa kilpailuun ja muiden juoksijoiden turvallisuuteen, johtaa hylkäämiseen, Xiamenin maratonin sääntöjen ja määräysten artiklassa 2.12 todetaan.

Xiamenin maratonin voitot menivät Etiopiaan. Miehissä nopein oli Asefa Boki Kebebe ajalla 2.06.46 ja naisissa Bekelech Gudeta Borecha ajalla 2.22.54.

Lue myös:

    Uusimmat