Seurapiiritoimittaja Rita Tainola on viettänyt itsenäisyyspäivää Linnan juhlissa yhteensä jo 20 kertaa. Matkan varrella muistoja ja tarinoita on kertynyt monia, onpahan mukaan tarttunut muun muassa pukeutumisvinkkejäkin. Vieraslistat ovat presidenttien mukana muuttuneet, mutta tilaisuuden arvokas tunnelma on vuosien saatossa säilynyt.
– Olen ollut Linnassa yleensä työn puolesta, Rita Tainola kertoo.
– Vuonna 2005 postiluukusta kilahtanut henkilökohtainen kutsu itsenäisyyspäivän vastaanotolle oli suuri kunnia.
Tainolan mukaan Linnan juhlien tunnelma on muuttunut jokaisen presidentin myötä. Urho Kekkosen aikaan linnassa vallitsi todella arvokas tunnelma, ja vieraiden joukossa nähtiinkin useimmiten Suomen ylintä, vaikutusvaltaista yritysjohtoa.
– Verrattuna nykypäivään linnassa ei tuntunut olevan yhtä suurta tungosta, Tainola toteaa.
Tarja Haloselle Tainola nostaa hattua, sillä presidentti on lisännyt vieraslistaan myös niin sanotusti tavallisia ihmisiä, joita on vuoden aikana tavannut. Ilmapiirikin on Tainolan kokemuksen mukaan vapautuneempi kuin Kekkosen aikana. Tilaisuus on kuitenkin säilyttänyt arvovaltaisuutensa.
Kritiikkiä ja hyviä muistoja
Linnan juhlia seurataan osaksi kutsuttujen naisten pukuloiston takia. Kättelytilanteessa näyttävät, laahuksella varustetut puvut toimivat kyllä. Myöhemmin laahuksesta on Tainolan mukaan vain haittaa linnan täyteen ahdetuissa tiloissa.
– Jos puvussa on laahus, siitä ei ole mitään jäljellä loppuillasta. En ymmärrä minkä takia pukusuunnittelijat tekevät niin järjettömän pitkiä laahuksia!
Iltapäivälehden toimittajalla on Linnan juhlissa valtava kiire; illan aikana pitäisi saada 100–150 pariskuntaa kuvattua ja kuulumisiakin tulisi kysellä. Nopeassa työtahdissa epäolennaiset asiat unohtuvat ja jättävät tilaa tärkeämmille.
– Onneksi vieraat ovat läpi vuosien olleet ymmärtäväisiä, Tainola toteaa.
– Kun töitä on tehtävä lyhyessä ajassa paljon, ei ehdi jäädä pidemmäksi aikaa juttelemaan.
Eräs Tainolan rakkaimmista, Linnaan liittyvistä muistoista on kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen jäi juttelemaan iltapäivälehden seurapiiritoimittajan kanssa. Tämä oli Tainolalle suuri henkilökohtainen suosionosoitus.
– Toinen hauska muisto liittyy Jari Sillanpään ja Riitta Uosukaisen villiin yhteistanssiin, muistaakseni tämä oli samana vuonna kun Jari valittiin tangokuninkaaksi, Rita Tainola muistelee.
– He ovat molemmat niin välittömiä, hauskanpitoa rakastavia ihmisiä, että sitä oli ilo katsoa!
Vieraita Suomen rajojen ulkopuolelta
Nimiä mainitsematta Tainolan mielestä linnan parketilla olisi välillä mukavaa nähdä myös maailmalla vaikuttavia menestyviä suomalaisia. Tainolan mukaan on todella väärin, että heitä on muistettu itsenäisyysjuhlien kutsulla vain harvoin.
– Hehän ovat Suomen kansalaisia, vaikka asuisivatkin esimerkiksi Yhdysvalloissa! Tainola sanoo painokkaasti.
Tainolan mukaan henkilökohtaisen kutsun saaminen on suurin mahdollinen kunnia. Hän muistaa itse olleensa todella otettu, kun kutsu vuonna 2005 tuli.
– Olen saanut käsityksen, että olin ensimmäinen henkilökohtaisen kutsun saanut seurapiiritoimittaja, Tainola kertoo ylpeyttä äänessään.
Tainola ei omien sanojensa mukaan halua missään nimessä vähätellä suomalaisten menestyvien henkilöiden osallistumista Linnan juhliin, vaan sanoo toivovansa pientä uudistusta vieraslistaan.
– Ulkomailla asuvat suomalaiset toisivat juhliin ripauksen kansainvälistä glamouria.
Lue myös:
Nina Mikkonen arvioi juhlavieraiden kampaukset
Meikkitaiteilija Riku Campo valitsi huikeimmat ja hirvityspuvut kautta aikojen
Bongaa nämä kuumimmat trendit kättelyjonosta
Tutustu lisäksi Maikkarin Linnan juhlat -sivustoon.