Romanssihuhut Emma Watsonin ja Tom Feltonin ympärillä saivat taas tulta alleen.
Harry Potter -elokuvien tähdet Emma Watson ja Tom Felton ovat tunteneet toisensa lapsesta asti, ja ovat kertoneet olevansa hyviä ystäviä. Feltonin tuore Instagram-julkaisu on kuitenkin saanut fanit epäilemään, että kaksikon välillä olisi muutakin kuin ystävyyttä.
Kuvassa ystävykset istuvat vierekkäin sohvalla ja Watsonilla on kitara sylissään. Watsonin sormet ovat kitaran otelaudalla ja Felton näyttää ohjaavan häntä. Kumpikin on pukeutunut rennosti pyjamaan ja Feltonin hiukset ovat märät.
– Nopea oppija, Felton kirjoittaa kuvatekstissä.
Siitä huolimatta, että Watsonin näyttelemä Hermione Granger ja Feltonin hahmo Draco Malfoy inhosivat toisiaan syvästi, useiden fanien mielestä hahmojen olisi pitänyt päätyä yhteen. Fanien keskuudessa paria kutsutaan nimellä Dramione.
LUE MYÖS: Tom Felton vahvistaa faniteorian – Harry olikin ihastunut Dracoon!
Suloinen kuva on kerännyt runsaasti innostuneita kommentteja faneilta.
– Haluan itkeä. Feltson on totta, eräs fani kirjoittaa viitaten kaksikon sukunimien yhdistelmään.
– Dramione! Olen odottanut tätä yli 15 vuotta, toinen kommentoija intoilee.
– Voisitteko jo alkaa tapailla, kärsimätön fani kehottaa.
Watsonin ja Feltonin romanssista on huhuttu aiemminkin. Helmikuussa Watson julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jonka kertoi olevan Feltonin ottama. Viime vuoden lopulla Watson julkaisi kaksikosta iloisen yhteiskuvan, jossa he istuvat rannalla ja Felton nojaa Watsonin olkapäähän.
Watson on aiemmin paljastanut olleensa ensimmäisten Harry Potter -elokuvien kuvausten aikaan korviaan myöten ihastunut Feltoniin.
– 10–12-vuotiaana olin todella ihastunut Tom Feltoniin. Kaikki rakastavat pahaa poikaa. Hän oli muutaman vuoden vanhempi ja hänellä oli skeittilauta, jolla hän teki temppuja, Watson muisteli.
Watsonin sydän kuitenkin särkyi, kun Felton kertoi omaavansa vain sisaruksellisia tunteita vastanäyttelijäänsä kohtaan.
Fanien harmiksi ET Online -sivusto on saanut tietoja, joiden mukaan Watson ja Felton ovat vain hyviä ystäviä.
Lähteet: ET Online, Cheatsheet