Neljä ihmistä haavoittui Kiinassa viikko sitten, kun Shanghain Pudongin lentokentän terminaaliin heitettiin omatekoinen räjähde. Asiasta kertoi uutiskanava CNN.
Räjähteen heittänyt mies yritti tekonsa jälkeen itsemurhaa.
Poliisin mukaan mies oli tehnyt räjähteen täyttämällä olutpullon ilotulitteista ottamallaan ruudilla. Päästyään sisään terminaaliin hän heitti räjähteen kohti lähtöselvityksessä olevia ihmisiä. He saivat vammoja muun muassa lentävistä lasinsirpaleista.
Tekonsa jälkeen mies viilsi kurkkunsa auki laukustaan ottamalla veitsellä. Hänet kuljetettiin sairaalaan kriittisessä tilassa.
Poliisin mukaan hyökkääjä on pahoihin pelivelkoihin ajautunut siirtotyöläinen.
Pudong kuuluu Kiinan vilkkaimpiin lentokenttiin. Sen kautta matkusti viime vuonna 60 miljoonaa ihmistä.
Korjattu aiempaa uutista: räjähdys tapahtui jo viikko sitten, ei tänään sunnuntaina. Uutiskanava CNN:n tietoihin perustuneessa jutussa kerrottiin, että räjähdys olisi tapahtunut tänään sunnuntaina. Oikeasti kyse oli vanhasta uutisesta.