Sharon Osbourne on käynyt kasvojenkohotuksessa neljästi.
Sharon Osbourne, 67, esitteli tuoreimman kasvojenkohotuksensa tuloksia Loose Women -ohjelmassa tällä viikolla. Osbourne paljasti, että leikkaus oli todella kivulias.
Tukena leikkauksessa oli hänen tyttärensä Kelly Osbourne.
– Kelly kertoi, että kun tulin leikkaussalista, huusin apua, koska se sattui niin paljon.
Osbourne kertoi näyttäneensä heti leikkauksen jälkeen aivan Elvis Presleyltä, koska hänen huulensa kaartui toiselta puolelta ylöspäin.
Osbourne kävi neljännessä kasvojenkohotuksessa kesällä ja kertoi asiasta ensimmäisen kerran syyskuussa. Hän kertoi leikkauttaneensa kaulaansa ja leukapieliään.
– Kaikkea nostettiin ylöspäin, joten kasvot näyttävät raikkaammilta.
LUE MYÖS: Sharon Osbourne lyttää Kim Kardashianin alastonkuvat: "Se ei ole feminismiä"
Osbourne on käynyt kirurgin veitsen alla lukuisia kertoja elämänsä aikana. Vuonna 1999 hän laihtui hurjasti käytyään vatsalaukun pienennysleikkauksessa. Hänelle on tehty kasvojenkohotuksia ja rasvaimuja, hänen vatsaansa on kiristetty ja silmiä kohotettu ja hän on ottanut botoxia. Vuonna 2007 hän paljasti käyttäneensä noin puoli miljoonaa dollaria erilaisiin toimenpiteisiin.
Vuonna 2013 julkaistussa elämäkerrassaan Osbourne kertoi, ettei aio enää teettää uusia leikkauksia. Sen jälkeen hän on kuitenkin käynyt läpi kaksi kasvojenkohotusta.
Lähteet: The Sun, Daily Mail