Venäjän tuesta Iranille on paljastunut vakavia tietoja. Asiantuntijan mukaan Venäjä kostaa Yhdysvaltain tuen Ukrainalle korkojen kera.
Iran teki maaliskuun loppupuolella tuhoisan iskun Saudi-Arabiassa sijaitsevaan Yhdysvaltain käyttämään Prince Sultanin lentotukikohtaan.
Iskussa haavoittui 12 Yhdysvaltain asevoimiin kuuluvaa henkilöä. Lisäksi Iranin isku aiheutti satojen miljoonien tuhot, sillä useita Yhdysvaltain tankkauskoneita vaurioitui tai tuhoutui.
Lisäksi kallisarvoinen tutkakone kärsi vakavia vaurioita.
Uutiskanava CNN:n mukaan kyseisestä iskusta on paljastunut shokeeraava tieto.
CNN kertoo nyt, että peräti 14 Venäjän vakoilusatelliittia liikkui Yhdysvaltain tukikohdan yllä kaksi päivää, ennen kuin Iran iski tuhoisin seurauksin.
Amerikkalaismedian lähteiden mukaan Venäjän satelliittien häärääminen mahdollisti laajan tietomäärän keräämisen amerikkalaisten toiminnasta alueella.
Tukikohtaa vakoilleet erityyppiset satelliitit urkkivat CNN:n mukaan muun muassa lämpöjälkiä, signaaleja sekä tutkakuvaa alueelta.
Tarkkaa maalidataa
Läntisten tiedusteluviranomaisten mukaan Venäjän keräämä tieto mahdollisti Iranin asevoimien iskujen tarkkuuden.
CNN:n uutisessa mainitaan erityisesti tutkavalvontakone, joka ei ollut iskuhetkellä sotaa edeltäneellä seisontapaikallaan. Siitä huolimatta kone sai pahasti siipeensä.
CNN:n lähteiden mukaan Venäjä tarjosi Iranille useita kertoja tiedustelutietoa kostoiskujen kohteista.
