Siamilaiset taaperokaksoset lennätettiin Australiaan leikkaukseen – massiivisessa operaatiossa kuusi kirurgia: "Kaikki kiinni toisissaan ainutlaatuisilla tavoilla"

0:48img
Julkaistu 03.10.2018 14:00
Toimittajan kuva

Petra Nykänen

petra.nykanen@mtv.fi

Siamilaiset kaksoset lennätettiin Bhutanista Australiaan erotusleikkausta varten. Vähän yli vuoden ikäiset kaksostytöt Dawa ja Nima Pelden ovat kiinni vatsoistaan vasten toisiaan.

Melbournen kuninkaallisen lastensairaalan lääkäri Joe Crameri kertoo, että henkilökunta tutkii kaksosia parhaillaan saadakseen selville, onko massiivinen operaatio mahdollinen.

– Kun saamme tarvittavan tiedon, pystymme tekemään tarkemman suunnitelman siitä, miten voimme erottaa heidät toisistaan. Tällä hetkellä olemme vakuuttuneita siitä, että pystymme erottamaan heidät yhdellä leikkauksella, Crameri sanoo.

Hän sanoo myös uskovansa, että leikkauksen lopputulos on hyvä molempien tyttöjen kannalta. Pitkään ja vaativaan leikkaukseen valmistautuu kuusi kirurgia sekä kymmeniä erikoissairaanhoitajia.

– Kaikki siamilaiset kaksoset ovat kiinni toisissaan ainutlaatuisilla tavoilla. Nämä tytöt ovat kiinni pääosin vatsoistaan, mahdollisesti myös osittain rintakehiensä alaosista.

– Tiedämme jo sen, että tulemme keskittymään leikkauksessa heidän suolistoihinsa ja maksoihinsa. Toivomme, ettemme joudu koskemaan heidän rintakehiinsä, ja luultavasti emme joudukaan.

Tytöt alkavat turhautua toisiinsa

Dawa ja Nima Pelden ovat mitä todennäköisimmin Bhutanin ensimmäiset siamilaiset kaksoset. Melbournelainen lastensäätiö Children First Foundation on kerännyt rahaa leikkausta varten – sen kokonaiskustannus tulee olemaan noin 180 000 dollaria.

Järjestön edustajan Elizabeth Lodgen mukaan kaksosten äiti on kertonut tyttöjen olevan hieman turhautuneita toisiinsa vietettyään yli vuoden yhdessä. Heillä on ollut haasteita muun muassa liikkumisessa. Viime aikoina he evät myös laihtuneet, mitä lääkärit seuraavat nyt tarkasti.


Tuoreimmat aiheesta

Australia