Sierra Leonessa uusia ebolatartuntoja

Liberialaiset sairaanhoitajat ovat menossa hakemaan Ebolaan menehtynyttä uhria tämän kotitalosta.
Liberialaiset sairaanhoitajat ovat menossa hakemaan Ebolaan menehtynyttä uhria tämän kotitalosta. Arkistokuva.
Julkaistu 23.06.2015 05:26

MTV UUTISET - STT - Reuters

Sierra Leonen viranomaisten mukaan pääkaupunki Freetownissa on todettu kaksi uutta ebolatartuntaa.

Pääkaupungissa oli jo ehditty elätellä toiveita viruksen voittamisesta.  

Läntisessä Afrikassa yhteensä noin 11000 ihmistä on kuollut ebolaan vuoden 2013 joulukuun jälkeen. Kuolemista noin kolmannes on tapahtunut Sierra Leonessa. Noin puolet uhreista on ollut liberialaisia.  

Liberia julistettiin toukokuussa ebolasta vapaaksi, mutta sen naapurimaat Sierra Leone ja Guinea eivät ole täysin päässeet eroon taudista.
  

Tuoreimmat aiheesta

Ebola