Signmarkin tanssinopettaja sairastui – Katri Mäkinen hälytettiin apuun: "Kivaa päästä kokeilemaan Katrin opetusmetodeja"
Katri Mäkinen paikkaa Anniina Koivuniemeä Signmarkin opettajana.
Räppäri Signmark tanssii kuluvan viikon Anniina Koivuniemen sijaan toissaviikolla Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta pudonneen Katri Mäkisen kanssa. Kisan formaattiin kuuluu tähtioppilaan mahdollisuus tanssia jo pudonneen opettajan kanssa, mikäli varsinainen opettaja on esimerkiksi sairastumisen vuoksi estynyt.
– Tällaista tänään, Signmark naurahti treenisalilla.
Kaksikon treenit lähtivät hyvin käyntiin maanantaina 24. lokakuuta. Parivaljakolla on siis tuttuun tapaan viikko aikaa opetella uusi tanssi.
– Hauskaa, vauhti päällä. Jokaisella opettajalla on tapansa opettaa ja on kivaa päästä kokeilemaan Katrin opetusmetodeja, räppäri nauroi treenisalilla.
Kaksikko esittää tulevana sunnuntaina wienervalssin.
– Tipuin viikko sitten, mutta minusta ei pääse kulumallakaan eroon, Mäkinen vitsaili.
Signmarkille kyseessä on kauden toinen viikko, kun hän tanssii toisen opettajan kanssa. Parinvaihtoviikolla hänen parinaan tanssi Saana Akiola.
– Sehän on sulle rikkaus, että pääset eri näkökulmasta (tanssimaan). Sulla on uusi parinvaihtoviikko, Mäkinen vitsaili.
Katso Signmarkin ja Koivuniemen viimeisin esitys allaolevalta videolta!
Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Tanssikupla MTV Katsomossa maanantaisin ja perjantaisin. Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
Lataa lisää