Laulaja Siiri Nordinin saattoi aiemmin bongata myös taksin ratin takaa, mutta laulaja joutui luopumaan taksiurastaan.
Killer-yhtyeen solistina tunnettu, sittemmin soolouraa luonut laulaja Siiri Nordin on ehtinyt tehdä töitä myös taksinkuljettajana. Siiri ajoi taksikortin pari vuotta sitten, mutta itse taksikuljettajan ura jäi naisella vain parin kuukauden pituiseksi.
– Ongelma oli lopulta siinä, että asiakkaat tunnistivat mut ja pyysivät nimikirjoituksia, yhteiskuvia ja laulamaan kappaleita. Se häiritsi lopulta varsinaista työtä. Nämä kaksi ammattia eivät vain sopineet yhteen, Siiri kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Siiri kertoo kuitenkin viihtyneensä taksikuskina, jos ammatissa ei tarvitse olla seitsemää päivää viikossa.
– Kyllähän siinä tapasi hauskoja tyyppejä ja samalla tuki sitä, että yksityisautoilua olisi vähemmän, Siiri miettii.
Siiri Nordinin kolmas sooloalbumi nimeltään Paremmin kuin kukaan ilmestyy 11. toukokuuta.
Siiri Nordin vieraili keskiviikkona MTV3:n Huomenta Suomen lähetyksessä. Katso haastattelu Katsomo.fistä.
(MTV3)