Siirtomarkkinoilla riehunut Pelicans sai viimeisen palasen mestaruusjahtiinsa – Petteri Sihvoselta suitsutusta: "Nerokkuutta"
MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen pitää Juhamatti Aaltosen Pelicans-siirtoa hyvänä.
SM-liigassa pelaava Lahden Pelicans on ollut kansainvälisen siirtorajan kynnyksellä aktiivinen. Seura hankki helmikuussa riveihinsä jo kulttipuolustaja Ben Bloodin ja viimeisin haaviin tarttunut vahvistus on Juhamatti Aaltonen, jonka paluu Lahteen on enää vain virallista sinettiä vaille valmis.
38-vuotias taituri aloitti kautensa Tshekin liigassa pelaavassa Mlada Boleslavissa, mutta sieltä tie vei kuitenkin Tanskaan ja Esbjerg Energyyn. Lyhyen Tanska-stintin jälkeen oli aika palata Suomeen ja Pelicansiin.
Aaltonen on uransa aikana tullut pääosin tutuksi oveluudestaan ja taitavuudestaan. Pelicansiin Aaltonen saapuu osaksi jo entuudestaan laadukasta hyökkäyskalustoa, mikä on saanut monet spekuloimaan, oliko Aaltosen hankinta tarpeellinen.
MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen antaa Pelicansille kehuja hankinnasta.
– Näen tässä nerokkuutta. Tämä on linjassa siihen hulluun, ennakkoluulottomaan Nurmisen (Pasi) Pelicans-ajatteluun. Eihän häntä parempaa ylivoimapelin maestroa olekaan. Sijoittuu väärälle puolelle, missä kätisyydet eivät ikään kuin toimi, mutta on valmis sieltä ampumaan ja syöttämään joka suuntaan, Sihvonen kommentoi Liigaviikko-ohjelmassa.
– Näen, että tuossa voi olla pieni piste i:n päälle Pelicansille nyt. Siellä on nerokkuutta niin paljon.
Kuinka Juhamatti Aaltonen parantaa Pelicansin osakkeita SM-liigan mestaruustaistossa? Katso Petteri Sihvosen vastaus pääkuvan videolta.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
Lataa lisää