Sikayrittäjät lupaavat 90 euron tapporahan villisioista

5617928
Villisika on Suomessa riistaeläin, jota saa metsästää koko vuoden. Naaras, jota seuraa alle vuoden ikäinen poikanen, on kuitenkin rauhoitettu ympäri vuoden.Lehtikuva
Julkaistu 30.03.2017 10:00

MTV UUTISET

Suomen Sikayrittäjät alkaa maksaa metsästysseuroille 90 euron tapporahan Suomessa pyydetyistä villisioista. Tuen taustalla on sikayrittäjien huoli afrikkalaisen sikaruton leviämisestä.

Raha maksetaan metsästysseuroille toiminta-avustuksena ja sitä aletaan maksaa Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan saapuneiden tutkimusnäytteiden perusteella aprillipäivästä alkaen. Evira on jo ennestään maksanut palkkioita villisikanäytteistä. Palkkioita voi saada sekä metsästetyistä että kuolleena löydetyistä luonnonvaraisista villisioista.

– Meillä on suuri huoli afrikkalaisen sikaruton leviämisestä Suomeen. Jos riski realisoituu, se aiheuttaa väistämättä suuria taloudellisia ja toiminnallisia vahinkoja alalle, sanoi toiminnanjohtaja Ari Berg Suomen Sikayrittäjistä.

Evira on vuodesta 2014 lähtien maksanut näytepalkkiota villisioista. Peruspalkkio on 40 euroa, jonka on voinut vaihtaa myös Evirassa tehtäviin trikiinitutkimuksiin. Naaraspuolisesta villisiasta maksetaan lisäksi 60 euroa, jos mukaan on liitetty villisiasta otettu kohtunäyte. Kuolleena löydetyistä tai oireilevista villisioista ilmoittamisesta Evira maksaa näytepalkkiona 100 euroa villisikaa kohden.

Tänä vuonna tammi- ja helmikuun aikana Evira on tutkinut näytteet 79 luonnonvaraisesta villisiasta. Afrikkalaista sikaruttoa ei ole löytynyt.

Afrikkalainen sikarutto (ASF) on sikojen ja villisikojen vakava verenvuotokuumetauti ja yksi vakavimmista sikataloutta uhkaavista taudeista Euroopassa. Tauti on levinnyt luonnonvaraisten villisikojen välityksellä ja ihmisen toiminnan kautta Venäjälle ja Baltiaan. Taudin leviäminen myös Suomeen olisi merkittävä takaisku suomalaisen sianlihan viennille. Tauti ei tartu ihmiseen.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa