Silja Kosonen jysäytti uransa toiseksi parhaan Timanttiliigassa – "Olen vähän yllättänyt täällä itseni"

Moukarinheittäjä Silja Kosonen jatkoi mainiota alkukauttaan kiskaisemalla Yhdysvaltain Eugenessa järjestettävässä Timanttiliigan kilpailussa kauden parhaan heittonsa 73,97. Kososen uran toiseksi paras tulos syntyi lauantaina viimeisellä heittokierroksella, ja suomalainen sijoittui naisten moukarikilpailussa viidenneksi.

Kosonen, 21, on avannut kauden erittäin tasaisilla otteilla ja nostanut itsensä mitalisuosikkien joukkoon kesäkuun alussa järjestettäviin Rooman EM-kilpailuihin. Kosonen ylitti Eugenessa 71 metrin rajan yhtä vaille kaikilla heitoillaan. Suomalaisen ennätys 74,19 syntyi viime kesänä Budapestin MM-kisoissa.

Kosonen oli Eugenen moukarikilpailun ainoa heittäjä Pohjois-Amerikan ulkopuolelta. Kanadan Camryn Rogers nappasi tasaisen kilpailun voiton tuloksella 77,76. Yhdysvaltain DeAnna Price (76,74) oli toinen ja Brooke Andersen (76,34) kolmas.

– Aika siistiä. Vaikka heitettiin stadionin ulkopuolella, saatiin hyvä kisa aikaiseksi. Kisa oli todella hyvin järjestetty. Hyvin mielelläni tulisin tänne uudelleen, Kosonen kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.

– Olen tosi tyytyväinen, että lähdin tänne varsinkin, kun tuli noin hyvä tulos. Olen vähän yllättänyt täällä itseni, kun olen ollut niin sosiaalinen ja päässyt tutustumaan ja puhumaan niin paljon muiden heittäjien kanssa. Tämä on ollut opettavainen reissu, Kosonen sanoi.

Tuloksensa Kosonen kuorrutti tasaisella ja nousujohteisella sarjalla 71,26, x, 72,34, 71,20, 73,02 ja 73,97.

Suomella on naisten moukarinheitossa hieno kilpailutilanne, sillä Krista Tervo heitti perjantaina Lahdessa Suomen ennätyksen 74,63. Tervo kohensi omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä 23 sentillä.

Tieto Tervon SE-heitosta eilen perjantaina kantautui Kososelle ennen kilpailua, mutta kisan aikana hänen ajatuksensa olivat muualla.

– En sitä kisan aikana miettinyt. Oma tavoite oli heittää paremmin kuin Los Angelesissa, Kosonen viittasi viikon takaiseen Los Angelesin GP-kisaan, jossa hän heitti 70,51.

Moukarinheitto ei kuulu Timanttiliigan virallisiin lajeihin, mutta Kosonen ja muut moukarinaiset pääsivät yhtä kaikki parrasvaloihin Eugenen kovatasoisessa kilpailutapahtumassa.

Lue myös:

    Uusimmat