Silmäleikkauksesta toipuva huippuohjastaja haaveilee yhä suurkilpailuvoitoista

Esa Holopainen
Esa Holopainen vierailee tänään Vermon Toto65-lähetyksessä.Str / Lehtikuva
Julkaistu 27.04.2016 16:06
Toimittajan kuva

Ville Makkonen

@MakkonenVille

Silmäleikkaus ja ajokielto ovat pitäneet Esa Holopaisen hetken aikaa poissa kilparadoilta. Normaalisti keskiviikkoisin Vermossa viihtyvä Holopainen nähdään tällä kertaa Toto65-lähetyksen studiossa.

Raviohjastaja ja -valmentaja Esa Holopaisen arki on sujunut viime päivinä normaalista poiketen kokonaan pois hevosen rattailta.

- Olen ollut ajokiellossa ja kävin vielä silmäleikkauksessakin. En ole uskaltanut ajaa edes kotona, koska silmässä on lääkärin mukaan edelleen tulehdusvaara, Holopainen sanoo.

Holopainen ei ole omien sanojensa mukaan kärsinyt vieroitusoreista ja paluu radoille tapahtuu näillä näkymin hyvinkin pian.

- Huomenna käyn silmän osalta rutiinitarkastuksessa ja jos kaikki on kunnossa, tarkoituksena on ajaa jo illalla Lahden Toto4-raveissa, Holopainen kertoo.

Pitkän linjan valmentajana ja ohjastajana tunnettu Holopainen on viime vuosina tietoisesti vähentänyt omaa valmennustoimintaa. Tällä hetkellä miehellä on omia valmennettavia kymmenkunta.

- Sellaista määrää on helpompi koordinoida ja alkaahan tässä jo ikääkin tulla, Holopainen sanoo.

Tästä huolimatta Holopainen tavoittelee edelleen raviurheilulta paljon.

- Tuossa on melko hyviä suomenhevosia treenissä ja totta kai sitä haaveilee suurkilpailuvoitoista niiden kanssa, Holopainen miettii.

Esa Holopainen vierailee tänään Vermon Toto65-lähetyksessä, joka nähdään MTV Maxilla ja ilmaiseksi Katsomossa kello 19.00 - 21.00.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu