Nousua tehnyt vesitaso törmäsi veneeseen Vancouverin Coal Harbourissa lauantaina.
Tapahtuneesta kuvatulla videolla näkyy, miten punavalkoinen pienkone lähtee kiihdyttämään lentoonlähtöä varten ja jyrää lopulta eteen tulleen huviveneen.
Onnettomuudesta ei koitunut henkilövahinkoja. Paikallisten viranomaisten mukaan kaksi veneessä ollutta ihmistä kuljetettiin sairaalaan saamaan jatkohoitoa.
Lentokoneen kyydissä olleet viisi matkustajaa ja lentäjä eivät loukkaantuneet onnettomuudesta, kertoo yleisradioyhtiö CBC.
Kanadan liikenneturvallisuusvirasto selvittää yhä onnettomuuden yksityiskohtia.
Kuka väistää ja milloin?
Pienkone oli Kanadan liikenneturvallisuusviraston (TSB) mukaan tyypiltään De Haviland DHC-2 Beaver, joka voi kuljettaa enintään kuutta matkustajaa.
Kyseistä konetyyppiä on nähty myös Suomessa. Suomen Ilmavoimilla oli kolme Beaveria vuosina 1958–1973. Rajavartiolaitos käytti kyseistä konetyyppiä vuosina 1951–1988, kertoo Ilmailumuseoyhdistys sivuillaan.
Onnettomuus on herättänyt Kanadassa keskustelua siitä, että pitäisikö kesäisin vilkkaan ja veneilijöiden suosiman vesialueen turvallisuutta tulevaisuudessa parantaa.
Keskustelua on herännyt myös väistämisvelvollisuudesta. Paikallisen veneilyviranomaisen mukaan laskeutuva tai nouseva vesilentokone ei voi muuttaa kurssiaan, joten väistämisvelvollisuus on ketterimmällä eli veneellä.