Yli vuorokauden kadoksissa ollut laulaja julkaisi pitkän ja sekavan viestin.
Irlantilaislaulaja Sinead O'Connor julkaisi maanantain ja tiistain välisenä yönä sekavan postauksen Facebook-sivullaan.
Yli vuorokauden kadoksissa ollut O'Connor löytyi myöhään Chicagossa maanantai-iltana Suomen aikaa.
O'Connorin on uutisoitu kärsineen mielenterveysongelmista. Marraskuussa 2015 hän julkaisi Facebookissa viestin, jossa hän uhkasi tekevänsä itsemurhan.
Laulajan ensimmäiselle aviomiehelle John Reynoldsille osoitetussa pitkässä postauksessa O'Connor kirjoittaa kipakasti muun muassa itsetuhoisuudestaan ja sukulaisistaan.
– Te kaikki hylkäsitte minut, koska olin itsetuhoinen. Jätitte minut kuolemaan, O'Connor sanoo.
– Sano Jakelle (O'Connorin poika), että lakkaa esittämästä että minun kuolemani vaikuttaisi häneen millään tavalla.
Artisti kirjoittaa sekavassa postauksessa myös muun muassa omista vanhemmistaan. O'Connor syyttää ensimmäistä miestään siitä, että hän yritti pakottaa laulajan tekemään abortin.
Laulaja myös toistaa jo aiemmin kirjoittamansa pyynnön Jake-pojalleen, jotta tämä ottaisi toisiksi nuorimman pojan huoltajuuden itselleen.
Lue englanninkielinen teksti kokonaisuudessaan alla tai täällä.