Sini Ariell joutui hengenvaaralliseen tilanteeseen kotipihallaan – 6-vuotias Penny-tytär pelasti äitinsä

Sini Ariell joutui vaarallisesti puristuksiin autonsa oven ja autotallin tolpan väliin kotipihallaan. 6-vuotiaan Penny-tyttären toiminta pelasti todennäköisesti Ariellin hengen.

Australiassa asuva tatuointitaiteilija sekä malli Sini Ariell Bonds, 42, joutui torstaina 30. toukokuuta hengenvaaralliseen tilanteeseen kotinsa pihalla. 

Ariell kertoo MTV Uutisille olleensa aamulla lähdössä lastensa kanssa autolla koulubussille kovassa kiireessä. Pakattuaan autoon sekä tavarat, lapsensa ja itsensä Ariell tajusi unohtaneensa vielä jotain sisälle ja hyppäsi ulos autosta. 

Samalla, kun Ariell oli päässyt autosta ulos ja oli laittamassa sen ovea kiinni, tajusi hän auton liikkuvan taaksepäin. 

– Kaikki tapahtui niin äkkiä. Se oli juuri sellainen tilanne. Tajusin, että auto liikkuu taaksepäin, se on automaattivaihteinen ja olin jättänyt sen vahingossa peruutusvaihteelle. 

Auton liikkuessa hitaasti mutta varmasti taaksepäin Ariell ei pystynyt enää laittamaan sen ovea kiinni sen ollessa liian lähellä autokatoksen tolppaa. Ariell yritti kammeta itsensä auton sisäpuolelle, jotta saisi painettua jarrua ja sammutettua auton sen käynnistysnappulasta. 

Tätä Ariell ei kuitenkaan ehtinyt tehdä, vaan hän jäi puristuksiin taaksepäin valuvan auton oven ja autotallin tolpan väliin. 

– Se vain liiskasi minua ilman, että pystyin tekemään mitään. Se painon ja massan tunne, joka kohdistui kehoon, oli aivan käsittämätön. 

Vaikka tilanne oli hengenvaarallinen, pysyi Ariell kertomansa mukaan rauhallisena ja neuvoi vanhempaa lastaan, 6-vuotiasta Pennya hyppäämään etupenkille ja sammuttamaan auton sen käynnistysnapista. Tässä vaiheessa Ariellin mukaan hän ei pystynyt enää edes kääntämään päätään ollessaan niin voimakkaasti puristuksissa auton oven ja tolpan välissä.

– En pystynyt katsomaan, mitä nappeja Penny paineli, koska auton oven lasi painoin naamaani. 

Penny sai kammettua itsensä etupenkille ja hetken oikeaa nappulaa etsiessään osui lopulta oikeaan ja auto sammui. 

– Samalla kun se auto sammui, se nytkähti muutaman sentin eteenpäin, ja sain juntattua itseni pois puristuksista. 

Tilanne toi Ariellin mieleen uutisen vuodelta 2016, jolloin Star Trek -elokuvissa näytellyt Anton Yelchin menehtyi 27-vuotiaana jäätyään puristuksiin automaattivaihteisen autonsa ja kotinsa pihaportin väliin. 

– Se oli aivan kamalaa. Aina kuulet siitä, kun ihmiset puhuvat läheltä piti -tilanteista ja siitä, kuinka elämä vilahtaa silmissä. Se todella vaan vilahti ja ehdin siinä sadasosasekunneissa miettiä, että tähänkö tämä nyt loppuu, tähänkö nyt kuolen. En pysty tekemään yhtään mitään, en pysty liikkumaan, ja se massa vaan painaa ja painaa minua enemmän puristuksiin. 

Tytärtään Ariell kiittelee erityisesti siinä, kuinka rauhallisesti tämä pystyi toimimaan pelottavassa tilanteessa. Jälkikäteen tytär itsekin järkyttyi ja pelästyi tapahtunutta, ja Ariell on keskustellut siitä lapsensa kanssa. 

– En voi käsittää, miten hän ei hätääntynyt yhtään, vaan ihan kylmänviileästi avasi oman turvavyönsä, hyppäsi keskikonsolin kautta eteen ja meni painelemaan sitä nappia. Kysyin vielä jälkikäteen, mistä hän tiesi, mikä on oikea nappula, ja hän vastasi katsoneensa aina, että siitä äiti käynnistää auton. 

Ariellin perheen kotoa on useampi kilometri lähimpään naapuriin, joten hän on puolisonsa kanssa pyrkinyt opettamaan lastaan toimimaan ennen kaikkea rauhallisesti, mikäli jotain tapahtuisi.

– Olemme käyneet läpi, että miten soitetaan puhelimella hätänumeroon ja mitä teet sitten. Aina pysyt vain rauhallisena ja teet sen, mitä sanotaan. Tai jos olet yksin, mietit mitä äiti tai isi tekisivät. Olemme kasvattaneet häntä siihen, että jos jotain tapahtuu, täytyy tietää, kuinka toimia.  

– Tässä se selvästi jotenkin tuli toteen. Että pidät vain pään kylmänä ja painat sitä nappia. Hän ei mennyt pätkääkään hysteeriseksi, vaikka hän on vasta 6-vuotias. Se oli aivan käsittämätön juttu. Hän pelasti henkeni.

Jälkikäteen Ariell oli keskustellut tapahtuneesta myös henkilön kanssa, joka myi perheelle kyseisen auton. Tämä oli kertonut, ettei kyseisissä autoissa ole minkäänlaista "turvaominaisuutta" joka saisi sen lopettamaan liikkumisen vastaavassa tilanteessa. 

Ariellin fyysiset vammat jäivät lopulta vähäisiksi. Ariell jäi jumiin keski- ja ylävartalostaan, joiden lihakset kipeytyivät merkittävästi. Tilanteessa onnekasta saattoi olla myös se, millaiseen asentoon Ariell jäi jumiin oven ja tolpan väliin. 

Jälkikäteen Ariell kertoo soimanneensa itseään huolimattomuudestaan mutta haluavansa kuitenkin kertoa siitä julkisesti muistuttaakseen ihmisiä siitä, että vastaavanlaiset vaaratilanteet ovat mahdollisia. 

– Se oli niin typerä ja nolo moka. Mutta samaan aikaan älyttömän herättelevä kaikille, keillä on automaattivaihteinen auto. Ja vaikka ei olisi automaattivaihteinenkaan, niin katsoo aina, että on sammuttanut sen ja laittanut käsijarrun, ettei se ole vaikka vapaalla, ettei se pysty liukumaan. Tällaisia onnettomuuksia kuitenkin sattuu. 

Tilanne herätteli Ariellia miettimään sitä, kuinka mitä vaan voi tapahtua elämässä, yllättävissäkin ja odottamattomissa tilanteissa. 

– Jokainen päivä on lahja elämässä. Tämä oli todella rankka kokemus kaiken kaikkiaan, valtava järkytys. 

Lue myös:

    Uusimmat