Sini on sortunut parisuhteissaan klassiseen virheeseen – etsii nyt kumppania Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa

Ensitreffit Alttarilla_s5_Sini_0012
Sini etsii rakkautta Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa.
Julkaistu 02.09.2018 13:18
Toimittajan kuva

Heli Mettänen

heli.mettanen@mtv.fi

Ensitreffit alttarilla -ohjelma saa jälleen jatkoa AVAlla tiistaina 4.9. alkaen.

Sini, 28, on yksi uuden Ensitreffit alttarilla -kauden sinkuista. Rohkea nainen kertoo odottavansa innolla elämänsä jakamista uuden kumppanin kanssa.

Kemistä Tampereelle muuttanut Sini on empaattinen ja pohdiskeleva, mutta samalla hauska ja omien sanojensa mukaan hieman ”hömelö”. Lastenhoitajana työskentelevä Sini on rakentanut toiveidensa mukaisen elämän Tampereella nollasta, ja hän on ylpeä itsenäisyydestään. Vapaa-ajallaan Sini käy kuntosalilla, piirtää ja kirjoittaa runoja. Musiikki on hyvin tärkeä osa hänen elämäänsä, ja tunneihmisenä hän löytää joka tilanteeseen sopivan kappaleen. Tärkeä osa vapaa-aikaa on myös tiivis ystäväpiiri.

Sini valmis jakamaan elämänsä tulevan kumppanin kanssa. Sinille tärkeää parisuhteessa on yhteinen huumori ja avoin keskusteluyhteys. Hän haluaa kumppanin, jonka kanssa voi olla oma itsensä ja jakaa yhteisen elämän, mutta hänelle on tärkeää pitää kiinni myös omista jutuistaan ja ajastaan.

Sini pelkää olleensa aiemmissa suhteissaan liian mukautuvainen ja kiltti. Hän pelkääkin, että kumppani menettää kiinnostuksensa, kun ei saa hänestä tarpeeksi kipakkaa vastusta.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Ensitreffit alttarilla AVAlla 4.9. alkaen tiistaisin klo 21 

Tuoreimmat aiheesta

Ensitreffit alttarilla