Sini Sabotagen UMK-kappaleen kertosäkeen tasapaksuus harmitti kulttuuritoimittajaa: "Pura mut niin kuin kauppakassi -vertaus vielä puuttui"
Suomen euroviisukarsintojen eli UMK:n kuudes osallistujakappale Kuori mua julkaistiin 18. tammikuuta. MTV:n kulttuuritoimittaja Visa Högmander arvioi kappaleen tuoreeltaan.
Levikset repee -jättihitillä pinnalle nousseen Sini Sabotagen kilpailukappale Uuden Musiikin Kilpailussa joutui MTV:n kulttuuritoimittaja Visa Högmanderinsyyniin.
– "Kuori mua ku sipulii / valmiina kyyneliin / mus on kerroksii" on toimiva vertauskuva, Högmander sanoo.
Yksi seikka Högmanderia kuitenkin jää vaivaamaan tyylikkääksi retron ja modernin yhteentörmäystanssipopiksi sovitetussa kappaleessa.
– Oliko vähän kuitenkin melodisesti monotoninen ja tasapaksu kertosäe? "Kuori mua", "unboxaa mut", mitähän muita pikkutuhmia vertauskuvia olisi vielä voinut olla? "Pura mut niin kuin kauppakassi"? No, sellaista riviä ei onneksi ollut mukana.
Kulttuuritoimittaja povaa, että Kuori mua voi nousta kotimaassa isoksi radiohitiksi, mutta Euroviisuissa se ei menestyisi. Ei, vaikka mukana tekstissä on englanninkielisiäkin sanoja täkyiksi kansainvälisille yleisöille.
– Useampi UMK-kisaajista on ollut sellaisia, että niistä voi tulla kotimaassa radiohittejä, kun saavat soittoa Ylellä UMK:n myötä jo valmiiksi.
Katso yllä olevalta videolta kulttuuritoimittaja Visa Högmanderin arvio Sini Sabotagen UMK-kappaleesta kokonaisuudessaan.
Katso myös muut arviot:
Uusimmat
-
21:17
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
Lataa lisää