Sipilä tapasi tulevaa oppositiota - näistä keskusteltiin

29459614 Juha Sipilä Hallitusneuvottelut
Hallitusmuodostaja Juha Sipilä tapasi tulevan opposition edustajia. Lehtikuva
Julkaistu 21.05.2015 11:45

MTV UUTISET - STT

Hallitusmuodostaja Juha Sipilä (kesk) on tavannut eduskunnassa tulevaa oppositiota. SDP:n ryhmänjohtajan Antti Lindtmanin mukaan esillä oli soten lisäksi muitakin asioita.

STT:n tietojen mukaan esillä oli muun muassa Nato-selvityksen parlamentaarinen seuranta ja opposition vaihtoehtobudjettien teon resursointi.

Tuleva oppositio haluaa myös edustajansa eduskunnan puhemiehistöön, kun paikkoja perinteisesti pitäneet kolme suurinta puoluetta muodostavat nyt hallituksen.

Tapaamiseen osallistuivat Lindtmanin lisäksi vihreiden ryhmänjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto, vasemmistoliiton ryhmänjohtaja Aino-Kaisa Pekonen, RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund ja kristillisdemokraattien ryhmänjohtaja Peter Östman.

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015