Sipilän viesti Tuskille: EU:n kehittämiseen kunnianhimoa ja realismia

Tusk Suomessa 2
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk (vasemmalla) ja pääministeri Juha Sipilä.Lehtikuva
Julkaistu 06.09.2016 18:39

MTV UUTISET

Pääministeri Juha Sipilä evästi tänään puhelimitse Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa Donald Tuskia.

Tusk selvittää EU-maiden näkemyksiä ennen Bratislavassa 16. syyskuuta järjestettävää epävirallista päämiestapaamista.  

Kokouksessa 27 EU-maan päämiehet keskustelevat unionin kehittämisestä Britannian brexit-päätöksen jälkeen. Keskeisiä teemoja ovat talouskasvun vauhdittaminen sekä sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden kehittäminen.  

Sipilä kertoi Tuskille, että EU:n kehittämistä tulee jatkaa sekä kunnianhimoisesti että realistisesti. Pääministeri totesi, että loputkin kauppaa ja investointeja jarruttavat esteet olisi poistettava EU-maiden väliltä.  

Sipilä korosti myös, että vapaakauppasopimukset Yhdysvaltain ja Kanadan kanssa vauhdittaisivat taloutta ja työllisyyttä.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa