Sirkuksen työntekijä loukkaantui Joensuussa – katsojille tarjolla kriisiapua

Sirkus Finlandia Helsingissä 22. lokakuuta 2011.
Joensuussa on tapahtunut työtapaturma sirkusesityksessä. Kuvituskuva on lokakuulta 2011.com.pic. / Mauri Ratilainen / All Over Press
Julkaistu 29.06.2023 22:34
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Joensuussa on tapahtunut työtapaturma sirkusesityksessä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, että onnettomuudessa loukkaantui yksi ihminen.

Sanomalehti Karjalaisen mukaan loukkaantunut oli surmanajaja. Hänen vammojensa vakavuudesta ei ole tietoa, eikä pelastuslaitos kommentoi niitä.

Karjalaisen toimittajan mukaan häkissä oli tapahtunut törmäys, jonka seurauksena yksi esiintyjistä tippui ja sirkuksen työntekijöitä kerääntyi häkin ympärille.

Pelastuslaitoksen mukaan ensihoito on kuljettanut loukkaantuneen tutkimuksiin sairaalaan.

Sirkus Finlandian tämän illan näytös keskeytettiin Karjalaisen mukaan onnettomuuden takia.

Sirkus Finlandian tiedottaja Jouni Aalto kertoo Helsingin Sanomille, että kyseessä on brasilialainen ryhmä, joka on toiminut yhdessä jo pitkään. Ryhmä on nimeltään Diorios.

Aallon mukaan esiintyjän terveydentilasta ei ole tarkempaa tietoa, mutta tämä oli tajuissaan, kun ensihoito vei hänet sairaalaan.

Sirkuksessa olleille on tarjolla kriisiapunumeroa.

– Mikäli paikalla olleet ihmiset kokevat kriisiavun tarvetta, he voivat olla yhteydessä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystyksen puhelinnumeroon 013 330 9002, pelastuslaitos tiedottaa.
 

Tuoreimmat aiheesta

Työtapaturmat