Huippukokki Serko Rantanen voi kiittää ammatinvalinnastaan veljeään, jolle hän halusi näyttää olevansa tätä parempi edes jossakin asiassa.
Turkulainen keittiömestari Serko Rantanen, 30, tunnetaan Suomessa Tomi Björckin oikeana kätenä. Hän pitää huolen muun muassa Brondan, Gajingin ja Farangin kaltaisten ravintoloiden toiminnasta. Vuoden 2017 alusta alkaen mies nähdään myös TV:ssä Kokkisota-ohjelmassa.
– On mahtavaa olla mukana ohjelmassa. Olen sitä sukupolvea, joka on katsonut ohjelmaa ennen kokkikouluun menoa, Rantanen kertoo.
Rantanen pyrki kokkikouluun sisarkateuden vuoksi. Loppujen lopuksi kävikin niin, että ravintola-ala oli mieheltä täysin oikea valinta.
– Minusta tuli kokki, koska halusin olla jossakin asiassa parempi kuin isoveljeni. Hän on aina loistanut liikuntalajeissa, joissa taas minä en ollut niin hyvä. Ajattelin, että en varmaan tule tekemään oikeasti kokin hommia kovin pitkään, mutta toisin kävi, Rantanen sanoo.
Hän pyrki ja pääsi työharjoitteluun ravintola Chez Dominiqueen. Nyt Rantanen on työskennellyt alalla jo 13 vuoden ajan.
– Ruoka kiinnosti samoin kuin työnteko. Silloin keittiössä sai painaa pitkää päivää eikä kukaan tullut sanomaan, että lähde vain kotiin.
Rantasta pidetään vaatimattomasti Tomi Björckin oikeana kätenä. Rantanen kantaa titteliä kunnialla.
– Ennen kuin Tomi muuti Australiaan, teimme oikeastaan kaikki työprojektit yhdessä. Teimme paljon töitä yhdessä ja teemme edelleen. Urani kohokohtia ovatkin ehdottomasti Helsingin BW-ravintoloiden avajaiset. Olen nähnyt pääkaupungin ravintolaskenen kehittymisen ja päässyt vaikuttamaankin siihen.
Rantasen mukaan suurin haaste Kokkisodassa on se, että ruokakokonaisuus syntyy spontaanisti eikä mitään ole suunniteltu etukäteen.
– Nyt kaikki on periaatteessa studiovieraan mielikuvituksen varassa. 20 minuutissa ei mitään ihmeitä loihdita, Rantanen muistuttaa.