Kaksossisarusten väliset ristiriidat kärjistyivät heidän isänsä uurnanlaskutilaisuudessa ja veli uhkasi ampua sisarensa. Sisko säikähti uhkausta niin, että lähti pakoon tilanteesta.
Rikos tapahtui Kaakkois-Suomessa syksyllä 2022.
Sisko kertoi poliisikuulusteluissa arvelleensa, että uurnanlaskussa saattaisi tapahtua jotakin ikävää. Saadakseen pitää isänsä uurnaa viimeistä kertaa sylissään hän meni tilaisuuteen tuntia aikaisemmin.
Isän hyvästely onnistui kappelissa seurakunnan työntekijöiden avustuksella. Samalla sisko luovutti suntiolle isän kuolemaan liittyviä asiakirjoja.
Siskon välit muuhun perheeseen olivat jäiset. Sisko kertoo, että kun muu perhe saapui paikalle, kukaan ei puhunut hänelle sanaakaan. Hänen kanssaan ei myöskään oltu sovittu uurnanlaskuun liittyvistä muodollisuuksista.
Lue myös: Syntymäpäiviään juhlinut sai luodin päähänsä – Haukilahden ampujalle tappotuomio
Sisko pakeni paikalta
Paikalla olivat vain lähimmät omaiset.
Veli haki isän uurnan ja perhe ryhtyi kulkemana kohti hautapaikkaa. Kaksossisarukset kulkivat edessä ja loppuperhe perässä. Suntio kulki viimeisenä.
Kun saattue oli miltei hautapaikalla, veli kääntyi siskonsa puoleen.
– Jos sie kosket tähän uurnaan niin minä ammun sinut, mies sanoi.
– Anteeksi mitä? sisko kysyi.
Mies toisti vielä uhkauksensa. Sisko pelästyi tilannetta niin, että työnsi kukkakimppunsa suntion käteen, kertoi tapahtuneesta ja lähti pois.
Sisko käveli läheisen rakennuksen taakse. Hän kertoi pelänneensä, että hänen veljellään on oikeasti ase mukana ja tämä aikoo käyttää sitä.
Lue myös: Työntekijä väitti työnantajan uhkailleen häntä - päätyi itse epäillyksi varkaudesta
Nainen pelkäsi veljeään
Nainen kertoi piilotelleensa rakennuksen takana parisen tuntia ennen kuin uskalsi lähteä liikkeelle. Tänä aikana hän soitti ystävälleen ja kertoi tapahtumasta. Kun hän oli varmistunut, että muu uurnanlaskuseurue oli varmasti poistunut alueelta, hän meni kaverilleen.
Nainen kertoi odottaneensa seuraavaan päivään ja palasi sitten isänsä haudalle jättämään nopeat hyvästit isälleen.
Nainen kertoi, ettei ollut pitänyt yhteyttä veljeensä sen jälkeen, kun tämä oli joutunut vankilaan. Tästä oli aikaa vuosikausia. Hän oli kokenut veljensä käytöksen aikaisemmassa siunaustilaisuudessa pelottavana.
Nainen haki veljelleen uurnanlaskutilaisuuden jälkeen lähestymiskieltoa ja oikeus määräsi miehelle vuoden pituisen lähestymiskiellon.
Oikeudessa mies myönsi uhanneensa siskoaan.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi viisikymppisen miehen laittomasta uhkauksesta 45 päiväsakkoon, lisäksi hän joutuu maksamaan siskolleen 1 500 euroa kärsimyskorvauksia.