Skandaali Tallinnan satamassa - johtaja pidätetty

Tallinnan vanha kaupunki Virossa keskiviikkona 25. kesäkuuta 2008.
Lehtikuva
Julkaistu 26.08.2015 14:44

MTV UUTISET - STT

Tallinnan sataman johtoa on pidätetty korruptioepäilyjen takia, kertoo Baltian uutistoimisto BNS.  

BNS:n mukaan poliisi on pidättänyt valtio-omisteisen Port of Tallinn -yhtiön toimitusjohtajan Ain Kaljurandin ja johtokunnan jäsenen Allan Kiilin. Syyttäjän mukaan heitä epäillään lahjusten ottamisesta useiden vuosien ajan.  

Lisäksi kolme ihmistä on pidätetty epäiltynä lahjusten antamisesta ja kolme muuta epäiltynä osallisuudesta lahjuksen antamiseen. Syyttäjän mukaan yhtäkään yhtiötä ei ole tähän mennessä nimetty epäiltynä tutkinnassa.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat