Entinen Valioliiga-erotuomari David Coote, 42, on kertonut avoimesti olevansa homoseksuaali.
Coote kertoi seksuaalisesta suuntautumisestaan The Sun -lehden haastattelussa.
– Olen homo ja minulla on ollut pitkään vaikeuksia olla ylpeä siitä, että olen minä. Olen saanut erotuomariurani aikana kuulla todella epämiellyttäviä solvauksia ja siihen seksuaalisuuteni lisääminen olisi ollut todella vaikeaa, Coote kertoo.
Coote kertoo tulleensa kaapista omille vanhemmilleen 21-vuotiaana ja ystävilleen 25-vuotiaana. Muilta osin hän on aina pyrkinyt piilottamaan seksuaalisen suuntautumisensa.
– Piilotin tunteeni ja seksuaalisuuteni nuorena tuomarina. Se on hyvä ominaisuus tuomarille, mutta karmea ihmiselle. Se on vaikuttanut käytökseeni, Coote sanoo.
– Seksuaalinen suuntautumiseni ei ole ainoa syy, joka on johtanut tähän tilanteeseen. Mutta en kertoisi aitoa tarinaani, jos en kertoisi olevani homo, ja että minulla on ollut vaikeuksia sen piilottamisessa.
LUE MYÖS: Skandaali paisuu: kohutuomarista pamahti uusi järkyttävä video – "Näyttää olevan kokaiinia"
42-vuotias entinen huipputuomari viittaa kommenteillaan marraskuussa aiheuttamaansa kohuun. Cootesta levisi sosiaalisessa mediassa video, jolla Coote solvasi entistä Liverpool-valmentajaa muun muassa ylimieliseksi ja kusipääksi.
Muutamaa päivää myöhemmin Cootesta levisi uusi video, jossa hän käyttää kokaiinia. Kohuvideoilla oli lopulta kovat seuraukset ja Englannin erotuomaritoiminnasta vastaava PGMOL antoi Cootelle potkut.
Pahoillaan tapahtuneesta oleva Coote myöntää, että hänellä on ollut kokaiiniongelma.
– Ensinnäkin haluan pyytää anteeksi kaikkia, joita olen teoillani loukannut. En tunnista itseäni tuosta kokaiinivideosta, Coote sanoo.
– Minulla on ollut pitkiäkin jaksoja, jolloin en ole käyttänyt sitä, mutta se on ollut yksi pakokeino minulle. Päästä irti työn aiheuttamasta stressistä ja armottomuudesta. Se, että valitsin tuon tien, saa minut tuntemaan suurta häpeää.
Coote korostaa, ettei halunnut tulla julkisesti kaapista aiemmin, koska pelkäsi häneen kohdistuvien solvausten lisääntyvän.
– Jalkapallossa ja laajemminkin yhteiskunnassa riittää vielä tehtävää syrjinnän suhteen. En halunnut olla se henkilö, joka nostaa päänsä ammuttavaksi, kun otetaan huomioon ne kaikki solvaukset, joita me kaikki tuomarit saamme joka tapauksessa.