Putouksen sketsihahmot esittelivät liikeideoitaan ohjelman Leijonanluola-ohjelmaosiossa.
Lauantain Putous-jaksossa nähtiin mitä kummallisimpia bisnesideoita, kun sketsihahmot pääsivät esittelemään luomuksiaan Leijonan luola-ohjelmaosiossa. Leijonien eli sijoittajien virkaa toimittivat juontaja Christoffer Strandberg, Jyri Ojansivun näyttelemä "Elon Musk" sekä Diili-voittaja ja yrittäjä Sointu Borg.
Kape Virallinen lampsi itsevarmana leijonien eteen ja esitteli heille omalla kuvallaan varustetut koko naaman aurinkolasit.
Sijoittavat eivät kuitenkaan lämmenneet hahmon idealle, jolloin Kape esitteli heille toisen bisnesideansa: Uuden kryptovaluutan Dy$topiacoinin. Kolikon indeksi on Kapen mukaan sidottu veden pintaan, jolloin kurssi ei voi kun nousta.
Lopulta hahmo kuitenkin paljastaa, että hän haki rahaa yllään komeilevaan turkkiin, jonka osti osamaksulla.
Lue myös: Sketsihahmo esitti Sointu Borgille ja muille Putouksen Leijonanluolan sijoittajille näyttävän tanssishow'n
Seuraavana Leijonan luolassa bisnesideansa esitteli Kaisla Sose. Hahmo piti sijoittajille erikoisen diaesityksen ja houkutteli heitä mukaan Forssan uudelleenbrändäykseen.
Mikäli leijonat sijoittaisivat Kaislan brändäysideaan, voisi Forssa näyttää hahmon mukaan viiden vuoden päästä täysin erilaiselta kuin nykyään. Hahmo tarjosi leijonille 20 prosenttia 50 miljoonaa euroa vastaan.
– Let's make Forza great again, hahmo täräytti.