SM-liiga-seura hankki puolustajakolossin Pohjois-Amerikasta

Lahden Pelicans vahvistaa puolustustaan kanadalaisella Michael Vukojevicillä.

SM-liigassa kahdella viime kaudella hopealle sijoittunut Pelicans täydentää MTV Urheilun tietojen mukaan puolustustaan kanadalaisella Michael Vukojevicillä. Vukojevic, 23, saapuu Suomeen perjantaina.

Raamikas, 191 senttimetriä pitkä Vukocevic on kiekkoillut viime kaudet AHL-sarjassa. Viime kaudella New Jersey Devilsin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2019 pelasi Utica Cometsissa. 49 pelaamassaan ottelussa puolustaja kuittasi tehot 3+7. Kaikkiaan otteluita AHL:ssä on kertynyt 160.

Vukojevic on viimeisin palanen Pelicansin viime kauden jälkeen suuresti uusiksi menevään puolustukseen. Viime kevään finaaleissa suuren vastuun kantaneet Filip Kral, Toni Utunen, Kasper Puutio ja Ben Blood ovat vaihtaneet maisemaa. 

Aiemmin Pelicans on hankkinut puolustukseensa Jukureista tutun Libor Zabranskyn ja NHL-kokemusta omaavan kanadalaisen Wyatt Kalynukin.

Lue myös:

    Uusimmat