Jääkiekon SM-liigassa sarjajumbo SaiPa on saanut kyytiä keskiviikon kierroksella kotiottelussa Kärppiä vastaan. Kärpät siirtyi toisessa erässä jo 4–0-johtoon, kun Teemu Turunen iski illan toisen osumansa. Video tästä näkyy jutun yläreunasta.
SaiPan alakulo näkyy myös lehtereiden puolella. Illan Kärpät-ottelu ei vetänyt Lappeenrannan Kisapuiston hallia läheskään täyteen. Ei suinkaan.
Yleisön seasta on kuultu sangen murheellisia huutoja.
– Katsomosta hiljaisuuden leikkasi ainoastaan ”SaiPa Mestikseen, tää on ihan vittu turhaa” -huuto, Atte Räihä kirjoitti X:ssä eli entisessä Twitterissä.
Ennen keskiviikon kierrosta SaiPa oli ottanut alkukauden yhdeksästä ottelusta vain kuusi pistettä.