Kärpät ja Lukko lähtevät ensimmäiselle erätauolle johtoasemassa jääkiekon SM-liigan toisissa välieräotteluissa.
Perjantaina kotonaan voittoon noussut Kärpät pääsi pukukoppiin 2-1-johtoasemassa JYPin vieraana. Viime ottelussa tehot 1+3 nakuttanut Joonas Kemppainen avasi maalinteon ylivoimalla reilun viiden minuutin pelin jälkeen kauniilla kuviolla.
JYP nousi tasoihin 13 minuutin kohdalla. Perjantaina kaukalosta talutettu Markus Hännikäinen iski isännät mukaan niin ikään ylivoimalla. Vajaat kaksi minuuttia myöhemmin puolustaja Adam Masuhr kuitenkin sivalsi Kärpät uudelleen johtoon. Maalin syöttivät Julius Junttila ja Joonas Donskoi, joista jälkimmäinen syötti avausottelussa peräti neljä Kärppä-maalia.
Raumalla kotijoukkue Lukko johtaa Tapparaa 1-0 Janne Lahden upealla osumalla. Lukko pääsi ylivoimahyökkäykseen ja Lahti laukaisi kaukaa Aaron Gagnonin poikittaissyötöstä. Eilen Tappara nappasi kotonaan 5-2-voiton.