SM-liigan 2. erät: Ex-jypiläinen namutteli Jyväskylässä

Lukon Olli Sipiläinen (vas) ja Aaron Gagnon (11) jääkiekkoliigan ottelussa HIFK-Lukko Helsingissä lauantaina 14. joulukuuta 2013. Lukko otti vierasvoiton luvuin 2-5.
Olli Sipiläinen (vas.) onnistuiLehtikuva
Julkaistu 10.01.2015 18:29

MTV SPORT

JYPiä urallaan seitsemän kauden ajan edustanut Olli Sipiläinen rokotti entistä seuraansa lauantaina.

Toista kauttaan Lukossa pelaava Sipiläinen onnistui vanhan kotiyleisönsä edessä näyttävästi. Teemu Nurmi tarjoili vastaiskussa kiekon maalin eteen ja Sipiläinen veivasi kämmen-rystyharhautuksella Lukon 2-1-johtoon.

Markus Hännikäinen oli tuonut JYPin tasoihin toisen erän puolivälissä.

Tamperella Ilves on kylvetettävänä. Vierasjoukkue Ässät on takonut kahdessa erässä kolme maalia. 32-vuotias hyökkääjä Juha Kiilholma on tehnyt Ässien riveissä tehot 1+2.

Hän runnoi kahdella yrityksellä 2-0-osuman toisen erän alkupuoliskolla. Mike Hedden iski 3-0-maalin Kiilholman ja Aleksi Saarelan esityöstä.

Kärpät-TPS- ja SaiPa-HPK ovat edelleen kahden erän jälkeen 0-0-tilanteessa.

Seuraa kierrosta tulospalvelusta

SM-liiga lauantaina:

HIFK-Tappara 1-2 (1-0, 0-0, 0-2)

Ilves-Ässät 0-3 (0-1, 0-2, x-x)

JYP-Lukko 1-2 (0-1, 1-1, x-x)

Kärpät-TPS 0-0 (0-0, 0-0, x-x)

SaiPa-HPK 0-0 (0-0, 0-0, x-x)

Tuoreimmat aiheesta

Liiga