SM-liigan playoff-ennakko: HIFK ja JYP vääntävät loppuunmyydyssä petoluolassa

JYP-HIFK 6.4.
HIFK:n ja JYPin taistelu finaalipaikasta jatkuu perjantaina. Välieräsarja on tasan 2-2.Jari Pekkarinen / All Over Press
Julkaistu 08.04.2016 12:15

MTV SPORT

Helsingin IFK ja JYP iskevät perjantai-iltana yhteen viidennen välieräottelun merkeissä. Tähän mennessä sarjassa on nähty vain kotivoittoja, joten otteluvoitot ovat tasan 2-2. Helsingissä pelattava ottelu on loppuunmyyty.

Aiemmat kohtaamiset ovat olleet hyvinkin värikkäitä. Maanantaina HIFK murjoi JYPin peräti 7-1, mutta keskiviikkona osat vaihtuivat. JYP karkasi vajaassa kolmessa minuutissa 3-0-johtoon eikä HIFK hyvästä kiristään huolimatta päässyt tasoihin. Merkillepantavaa on, että kolmessa ottelussa neljästä JYP on karannut HIFK:lta avauserässä. Ensimmäisessä välieräpelissä JYP johti 12 minuutin kohdalla 2-0 ja toisessa 16 minuutin kohdalla 3-0. HIFK:n takaa-ajo on onnistunut vain kerran ja se tapahtui välierien avauksessa viikko sitten perjantaina.

HIFK:n kunniaksi keskiviikolta on sanottava se, että surkean alun jälkeen joukkue kokosi rivinsä ja nousi tosissaan taistelemaan voitosta. Loppuhetkillä maali roikkui ilmassa, mutta toisaalta tätä ennen todella hyviä tekopaikkoja ei käytännössä ollut. JYP on toimittanut kiekkoa enemmän maalille, kun taas HIFK on ollut hyökkäyskuvioissaan koukeroisempi ja ehkä hieman tehokkaampi. Erikoistilanteilla petojoukkue on ollut niskan päällä juonikkaan ylivoimansa turvin.

Seuraa häntä: Yohann Auvitu, HIFK

Yohann Auvitu, HIFKJari Pekkarinen / All Over Press

HIFK:n ranskalaispuolustaja on ollut esillä upeiden otteidensa johdosta. Auvitu on päässyt pisteille jokaisessa välieräottelussa summaten saldon 3+2. Hän on joukkueensa ehdottomia liidereitä ja rohkeimpia kiekollisia pelaajia.

HIFK-JYP - voiton avain, voitot 2-2

Kotijoukkueen kannalta merkittävää on, ettei se jälleen päästä JYPiä turhaan karkuun ottelun alussa. HIFK:n etu on, jos se saa pelin painopisteen JYPin päätyyn ja pitkiä hyökkäyspyörityksiä. Ajoittain HIFK:n syöttöpeli toimii todella hienosti JYPin puolustusalueella. Vierasjoukkue taas ei saa olla liian varovainen. Edellisessä Helsingin pelissä JYP oli aavistuksen passiivinen ja tämän myötä HIFK sai pelin hallinnan itselleen. JYPin vahvuudet ovat kovassa karvauspelissä eikä peruuttelussa. Aiemmat keskinäiset ovat tarjonneet monenlaisia juonenkäänteitä ja illan lopputuloksen ennustaminen on haastavaa.

MTV Sport-tulosveikkaus: Kotietu on jälleen valttia: 4-2.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga