Lukko reagoi viime viikonlopun Satakunnan talviklassikon sekoilutapaukseen.
Ässien ja Lukon lauantaisen ulkoilmaottelun alussa nähtiin välikohtaus, kun Lukon kannattajakatsomossa sytytettiin soihtuja palamaan. Tämän jälkeen osa poistetuista katsojista oli paininut järjestyksenvalvojien kanssa.
LISÄÄ: Välikohtaus SM-liigan ulkoilmaottelussa – fanit painivat järjestyksenvalvojien kanssa
– Poliisi otti henkilöitä kiinni tapahtumapaikalta ja asian rikosoikeudellinen käsittely jatkuu heidän toimestansa, Lukon turvallisuuspäällikkö Jaakko Soukainen kertoo.
Soukaisen mukaan hän on keskustelut tapahtuneesta sekä viranomaisten että Liigan kanssa.
– Tuon perusteella olen asettanut illan (Lukko–HIFK)-otteluun kiellon ns. overhead tifoille eli isoille päänylivedettäville tifoille, Soukainen ilmoittaa.
– Katsojaohjeen ja tapahtumaturvallisuutta käsittelevän ohjeistuksen laatiminen jatkuu ensi viikolla, jolloin keskustelemme lisää muun muassa poliisin, pelastusviranomaisten ja faniryhmän kanssa, Soukainen jatkaa.
Lukko isännöi tänään Rauman Kivikylä areenalla HIFK:ta.