Oululaisen Kaleva-lehden lauantaina julkaisema yllättävä uutinen Petri Karjalaisen sopimuksesta Kärppien kakkosvalmentajan paikalle kummastuttaa MTV Urheilun asiantuntijaa Karri Kiveä.
Karjalainen teki viime kaudella väkevän esiinmarssin päävalmentajaksi. KalPa rynnisti hänen luotsaamanaan Ilveksen yli välieriin, joissa Tappara oli kuopiolaisten kanssa ajoittain hätää kärsimässä ennen kuin onnistui raivaamaan tiensä finaaleihin. Tällä hetkellä KalPa on Liigan sarjataulukossa neljäntenä.
Seura tiedotti jo aiemmin, ettei Karjalainen jatka ensi kaudella KalPan päävalmentajana. Tämän tason sisääntulon jälkeen Kalevan uutinen Karjalaisen siirtymisestä ensi kaudesta lähtien Ville Mäntymaan kakkosvalmentajaksi tuntuu varsin erikoiselta.
LUE MYÖS: Potkupuheet voimistuvat: Petri Kontiola latasi suorat sanat Ville Mäntymaan asemasta
Kalevan mukaan 44-vuotias Karjalainen tekee paluuta kotiseudulleen Ouluun, koska perheen kaksospojat aloittavat ensi syksynä koulunkäynnin. Nyt myös hänen tulevaisuutensa on epäselvä Mäntymaan potku-uhan takia.
– Sehän sekoittaa entisestään pakkaa. Jos hänet on palkattu ensi vuodeksi Mäntymaan apuriksi ja lapset menevät kouluun, niin siinä on aika paljon ratkaistavia asioita, Kivi ihmettelee.
Karjalaisen statuksella olettaisi, että seuraavan pestin pitäisi ehdottomasti olla SM-liigassa päävalmentajana.
Viimeksi mysteerihuhu vuonna 2018
Kivi muistuttaa, ettei Karjalainen ole ensimmäistä kertaa mysteerihuhujen kohteena. Vuonna 2018 Porin Ässien tiedottaessa erikoisista valmentajakuvioistaan, moni piti selvänä, että juuri Petri Karjalainen oli tiedotteessa mainittu mutta nimittämättä jäänyt päävalmentaja.
– Ässissä oli silloin se hullunmylly, että Jari Pasasen piti tulla koutsiksi. Mikael Kotkaniemi oli saanut lähdön ja Pasi Kaukoranta tullut tilalle.
– He olivat tehneet Pasasen kanssa parin vuoden sopparin, mutta ei hän koskaan tullut Poriin, koska oli Tanskassa kiinni, Kivi aloittaa.
Ässien marraskuun 9. päivän tiedote vuonna 2018 herätti tosiaan hämmennystä. Kaukorannan piti siis valmentaa kausi loppuun, minkä jälkeen Pasanen ottaisi päävalmentajan vastuun kahdeksi vuodeksi 2021 asti. Myös seuraavien kahden kauden valmentaja oli Ässien mukaan jo lähes neuvoteltuna, mutta tämän nimityksen kanssa ei koskaan tultu julkisuuteen.
– En ole häneltä ikinä sitä kysynyt, mutta kovaa huhua siitä oli, että hän oli se Porin mysteerivalmentaja, jonka piti aloittaa kolmen vuoden päästä hommat, Kivi sanoo Karjalaisesta.
LUE MYÖS: Kärpät sukeltaa karusti – Ville Mäntymaa avautui
Karjalainen oli toiminut tuohon mennessä päävalmentajana Mestiksen Peliitoissa ja RoKissa sekä Tomek Valtosen apuvalmentajana Vaasan Sportissa.
– Se herätti silloin tosi kovaa ihmettelyä, että kolme koutsia oli jo valittu viideksi vuodeksi eteenpäin.
– Se on aikamoista, jos Karjalainen on ollut ennenkin näissä spekulaatioissa, Kivi hämmästelee.