SM-liiigan 2. erät: TPS-konkari rajusti laitaan – talutettiin koppiin

Markus Seikola
Kokenut Markus Seikola, 32, on kärsinyt loukkaantumisesta aiemmin tällä kaudella.All Over Press
Julkaistu 17.02.2015 20:09
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jääkiekon SM-liigassa pelaavan TPS:n puolustaja Markus Seikola törmäsi rajusti laitaan KalPa-ottelun toisessa erässä.

Seikola menetti tasapainonsa kulmauksessa ja kaatui KalPa-hyökkääjä Janne Kolehmaisen jalkoihin. Seikola ajautui pää edellä laitaan ja jäi makaamaan jäälle.

Seikola pääsi itse kontilleen, mutta hänet talutettiin lopulta pukukopin puolelle.

KalPa pääsi toiselle erätauolle 2-1-johdossa Jukka Voutilaisen ja Toni Hyvärisen maaleilla. TPS:n 1-1-tasoituksesta vastasi Elias Karvonen, jolle maali oli uran ensimmäinen SM-liigassa.

HIFK pisti pykälää isomman vaihteen silmään toisessa erässä ja kiri Kärppien rinnalle. Kultakypärä Tomas Zaborsky laukoi ylivoimalla helsinkiläisten kavennuksen, ja erän lopussa Mika Partanen ujutti Kärppien maalivahdin Tomi Karhusen ohi 2-2-tasoituksen.

Tappara latoi peräti kolme maalia JYPin verkkoon toisen 20-minuuttisen aikana. Teemu Aalto osui ylivoimalla, Jukka Peltola alivoimalla ja Olli Palola tasakentällisin. Tappara lähti toiselle erätauolle 5-1-johdossa.

Illan toisen osumansa tehnyt Palola nousi samalla jakamaan maalipörssin ykkössijaa Ässien Eero Elon ja JYPin Tuomas Pihlmanin kanssa. Kaikki kolme ovat osuneet 21 kertaa kuluvalla kaudella.

Lukko käänsi toisessa erässä 0-2-tappiotilanteen 4-2-johdoksi. Jesper Piitulainen, Toni Koivisto, Olavi Vauhkonen ja Janne Lahti heiluttivat Ässien verkkoa kakkoserässä.

Seuraa otteluita Tulospalvelusta!

SM-liigan tilanteet 2. erien jälkeen:

HIFK - Kärpät 2-2 (0-2, 2-0, x-x)
KalPa - TPS 2-1 (0-0, 2-1, x-x)
Pelicans - Blues 3-1 (1-1, 2-0, x-x)
SaiPa - Ilves 2-1 (2-1, 0-0, x-x)
Sport - HPK 0-1 (0-1, 0-0, x-x)
Tappara - JYP 5-1 (2-1, 3-0, x-x)
Ässät - Lukko 2-4 (2-0, 0-4, x-x)







Tuoreimmat aiheesta

Liiga