Snookerin MM-välierissä huikea trilleri – nouseeko Selby legendojen joukkoon?

Mark Selby
Mark Selby on voittanut maailmanmestaruuden vuosina 2014 ja 2016.imago/Xinhua/ All Over Press
Julkaistu 29.04.2017 22:07

MTV SPORT-STT

Mark Selby pääsee puolustamaan mestaruuttaan snookerin MM-kisojen loppuottelussa.

Englantilainen Selby kukisti tiukassa välierässä kiinalaisen Ding Junhuin 17-15 ja varmisti pääsynsä kaksipäiväiseen loppuotteluun.

Selbyn ja Dingin välierä oli uusinta viime vuoden finaalista. Silloin Selby kukisti Dingin 18-14 ja voitti toisen mestaruutensa. Hän oli mestari myös 2014.

Selbyllä on mahdollisuus nousta samaan kerhoon lajilegendojen Stephen Hendryn, Steve Davisin ja Ronnie O'Sullivanin kanssa, jotka ovat ainoina pelaajina onnistuneet puolustamaan MM-titteliään snookerin modernilla aikakaudella.

- Ottelun päätyttyä päällimmäinen tunne oli helpotus. En halunnut tehdä mitään typerää. Olen vasta 33-vuotias, mutta tuntuu siltä kuin olisin 53, Selby kertoi BBC:n mukaan välierätrillerin jälkeen.

- Olin aivan adrenaaliryöpyssä. Nyt en malta odottaa finaalia - kolmas mestaruus olisi jotain sellaista, mistä olen voinut vain unelmoida.

Maailmanlistan ykkönen Selby kohtaa loppuottelussa skotti John Higginsin, nelinkertaisen maailmanmestarin. Maailmanlistalla toiseksi nouseva Higgins kukisti välierässään englantilaisen Barry Hawkinsin selvästi erin 17-8.

Snookerin MM-kilpailut pelataan vuosittain Sheffieldissä, Britanniassa. Sunnuntaina alkava loppuottelu pelataan paras 35 erästä -systeemillä.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu