Söderberg linkosi uran parhaan EM-sijoituksen – moukarikuningas omilla metreillään

David Söderberg
David Söderberg Lehtikuva
Julkaistu 10.07.2016 19:29
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

David Söderberg heitti moukarinheiton EM-finaalissa seitsemänneksi.

Söderberg kiskaisi parhaan heittonsa 74,22 heti ensimmäisellään. Hän paransi sijoitustaan kahden vuoden takaisesta yhdellä. Viime vuoden MM-kisoissa hän oli kuudes.

Kisan voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Kaksinkertainen maailmanmestari Pawel Fajdek heitti jo ensimmäisellään yli 80 metrin ja parhaansa 80,93 hän heitti viidennellään.

Toiseksi sijoittui 78,84 heittänyt Valko-Venäjän Ivan Tihon, joka on menettänyt urallaan kolme arvokisamitalia dopingtuomioiden takia. Hopeaheitto irtosi hänen käsistään viimeisellä yrityksellä.

Kolmas oli Puolan Wojciech Nowicki, jonka paras heitto kantoi 77,53.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu