Sofia Tuomola luo uraa Isossa-Britanniassa OnlyFansin parissa – paljastaa, kuinka Big Brother vaikutti tuloihin
Sofia Tuomola nähtiin Suomen Big Brother -ohjelmassa vuonna 2022.
Big Brother -ohjelman myötä Suomessa televisiojulkisuuteen noussut Sofia Tuomola asuu ja luo uraa Isossa-Britanniassa. Tällä hetkellä Tuomolan ura painottuu vaikuttajatyöhön sekä erityisesti aikuisviihteestä tunnettuun OnlyFans-somepalveluun.
Tuomola kertoi MTV Uutisille Good Luck Guys -ohjelman pressitilaisuudessa, että Big Brother -ohjelman myötä saatu näkyvyys on vaikuttanut erittäin positiivisella tavalla hänen uraansa OnlyFansissa sekä tuloihinsa.
– Tottakai silloin kun saa huomiota, niin sitä saa myös tuollaisilla alustoilla. Olen kyllä hyötynyt rahallisesti erittäin hyvin siitä, eli kiitos isoveljelle.
Naantalista kotoisin oleva Tuomola on asunut pitkään Ison-Britannian Machesterissa. Hän paljastaa harkinneensa muuttoa.
– Itseasiassa juuri viime viikolla katsoin Helsingistä asuntoja, että mitä jos muuttaisin tänne, mutta en löytänyt vielä mitään kivaa.
Muutto Suomeen tuntuu houkuttelevalta, sillä kotimaassa olisi tarjolla paljon uramahdollisuuksia. Tuomolan mukaan hänellä on nyt myös entistä enemmän ystäviä Suomessa, kiitos Big Brotherin sekä Good Luck Guys -sarjan, jonka osallistujana hänet myös nähdään.
Tuomola kertoo, että myös Isossa-Britanniassa häntä olisi pyydetty mukaan erilaisiin televisio-ohjelmiin.
– Kyllähän sielläkin tulee aina kaikkea, mutta en ole niihin lähtenyt sitten ainakaan vielä mukaan. Mutta ehkä tänä vuonna, katsotaan, pitäkää silmät auki, Tuomola myhäilee.
Yllä olevalla videolla Sofia Tuomola kertoo tarkemmin aatoksistaan sen suhteen, milloin hän voisi muuttaa takaisin Suomeen.
Uusimmat
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
Lataa lisää