Soihtuna palanut tornitalo vaati yli 70 hengen Lontoossa – katastrofi olisi ollut vältettävissä

Neljä vuotta sitten Lontoossa palanut tornitalo puretaan turvallisuusuhan vallitessa – tuhoisassa onnettomuudessa kuoli 72 ihmistä
Seitsemän vuotta sitten Lontoossa palanut tornitalo päätettiin purkaa vuonna 2021 – tuhoisassa onnettomuudessa kuoli 72 ihmistä
Julkaistu 04.09.2024 14:34

MTV UUTISET – STT

Lontoossa tapahtui tuhoisa tornitalon tulipalo vuonna 2017.

Lontoossa yli 70 ihmisen hengen vaatinut tornitalopalo vuonna 2017 olisi ollut vältettävissä, kertoo palon tutkinnanjohtaja Martin Moore-Bick televisioidussa lausunnossa.

Tänään julkaistun loppuraportin mukaan palo oli seurausta Britannian hallinnon ja maan rakennusalan epäonnistumisesta sekä rakennusmateriaaleja toimittavien yritysten järjestelmällisestä epärehellisyydestä.

– Ne, jotka olivat vastuussa rakennuksen ja sen asukkaiden turvallisuuden varmistamisesta, jättivät tornissa asuneet ihmiset pahasti pulaan useiden vuosien ajan ja monin eri tavoin, palon tutkintaa johtanut eläkkeellä oleva tuomari Moore-Bick sanoi televisioidussa lausunnossa.

Osansa kritiikistä saa myös Lontoon pelastuslaitos, joka raportin mukaan muun muassa ohjeisti palavasta tornitalosta hätäkeskukseen soittaneita ihmisiä pysymään asunnoissaan lähes kaksi tuntia palon syttymisen jälkeen. Ohjeistuksen on katsottu maksaneen ihmishenkiä, ja sitä on sittemmin muutettu.

Raportin mukaan pelastuslaitos ei myöskään ollut ottanut opikseen aiemmista korkeissa rakennuksissa syttyneistä tulipaloista.

Raportin julkaisun jälkeen Britannian pääministeri Keir Starmer sanoi hallituksensa varmistavan, ettei vastaava tragedia toistu.

– Hallitus ottaa raportin ja sen suositukset huolellisesti huomioon varmistaakseen, ettei tällainen tragedia voi toistua, Starmer kertoi antamassaan kirjallisessa lausunnossa.

24-kerroksinen Grenfell Tower -talo tuhoutui nopeasti levinneessä tulipalossa kesäkuussa 2017. Tornitalo oli hiljattain remontoitu.
 

Lue myös: Poliisi: Kaikkia Lontoon palon uhreja ei koskaan pystytä tunnistamaan – tämän tiedämme tulipalosta nyt

Tuoreimmat aiheesta

Lontoo