Soini kuuntelee Brysselin varoitusta Suomelle: "Sääntöjä on noudatettava"

17359758030_d80d52ae75_k Hallitusneuvottelut Smolna
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan EU-komission varoitus kertoo edellisten hallitusten huonosta taloudenpidosta.Valtioneuvoston kanslia
Julkaistu 13.05.2015 12:05
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin mukaan EU-komission varoitus Suomelle huonosta taloudenpidosta on asiallinen huomautus.

Soini katsoo, että varoitus kertoo edellisten hallitusten huonosta työstä. Hän sanoo lähtevänsä siitä, että sääntöjä on noudatettava. Soinin mukaan korjauksia on tehtävä, eivätkä luvut tulleet yllätyksenä.

Hän sanoo, että Suomen on huolehdittava ensin omista asioistaan ja sen jälkeen voi huomauttaa muita.

Soini ei ole aiemmin yleensä antanut kovin paljon painoarvoa EU:n vaatimuksille.

- Jos ensin myyt metsät ja sitten myyt pellot niin lopuksi joudut myymään mökinkin ihan ilman Brysseliäkin, vastaa Soini asiasta kysyttäessä.

Soini saapui hallitusneuvottelujen pitopaikalle valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan pari tuntia kokoomuksen ja keskustan puheenjohtajien jälkeen.

- Minä johdan puoluetta, uskokaa tai älkää, niin se vaatii muutakin kuin Smolnassa istumista, Soini letkautti toimittajille.

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015