Timo Soinin (ps.) ja Sergei Lavrovin tapaamisen turvatoimet olivat ulkoministeriön Eurooppa- ja lähialueviestinnän yksikön tiedottajan Martti Ruokolaisen mukaan "ykköskategoriaa".
– Kun tämän kaliiperin valtiomiehistä on kysymys, turva on aina tällainen, hän kertoo.
Ruokolaisen mukaan tapaaminen sujui mallikkaasti, eikä järjestyshäiriöitä ollut. Kaikkeen oli kuitenkin varauduttu ja poliisi oli tapaamisen liepeillä läsnä näyttävästi.
– Tämä on poliisilaitoksemme alueella poikkeuksellinen tilanne. Tähän varauduttiin normaalin partiotoiminnan lisäksi riittävällä vahvuudella, kertoo vanhempi konstaapeli Mikko Vuorio Oulun poliisilaitokselta.
Ruokolainen ja Vuorio eivät avaa tarkemmin turvatoimien laajuutta.
Tapaamisen kuljetusten vuoksi poliisi ohjasi liikennettä useilla kaduilla Oulun keskusta-alueella ja Pohjantiellä. Joitakin katuja myös suljettiin liikenteeltä.
Kaupungintalon lähistölle oli kokoontunut pieni mielenosoitus, jossa vastustettiin Venäjän sotatoimia Syyriassa. Ruokolaisen mukaan mielenosoittajien saapuminen oli tiedossa ja siihen suhtauduttiin asiallisesti.